Olen melkein viiskymppinen kaveri Espoon Sunasta.
Aina kun kerkeän pelaan jääkiekkoa Hc Kampin Karjuissa, sählyä Tuomarilan urheilijoissa, käyn kuntosalilla Kannusillanmäen väestönsuojan salilla, hiihtelen Espoon keskuspuistossa ja retkeilen metsissä. Olen ulkoilmaihminen, rakastan luonnossa liikkumista. Pidän retkiluistelusta talvella ja melomisesta kesällä.
Olen lukumiehiä ja kaikkiruokainen kirjaston suurkuluttaja.
Kunnostan vanhaa punaista torppaa kesämökikseni, välillä epätoivon vimmalla. Olen saamarin sinnikäs.
Synnyin Helsingissä, muutin puolivuotiaana Ouluun, jossa asuin lapsuuteni ja nuoruuteni. Oulu säilyy ikuisesti vanhana kotikaupunkina, olen junantuoma espoolainen.
Sodankylässä vietetyn sissivuoden jälkeen muutin Turkuun opiskelemaan taloustiedettä yliopistoon. Valmistuttuani vuonna 2001 muutimme Espooseen. Asuimme välillä Helsingissä vajaat neljä vuotta, kunnes asetuimme Sunaan vuonna 2006.
Seuraavana vuonna lähdin mukaan politiikkaan ja liityin SDP:n jäseneksi.
Olen koulutukseltani valtiotieteiden maisteri (taloustiede) Turun yliopistosta. Työskentelen edunvalvontapäällikkönä rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry:n palveluksessa.
Antti Aarnio
p. 0400-381 634
https://www.facebook.com/AarnioAntti/https://twitter.com/KingiAntti