Kokouksen aluksi lautakunnalle selostettiin Koukkuniemessä olevan tontin kaavoitustilannetta. Lähellä Matinkylän rantaa on kaupungin omistama tontti, jossa on nyt vajaakäytössä oleva pysäköintialue. Jo reilut kahdeksan vuotta sitten maanomistaja (kaupunki) on hakenut asemakaavan muutosta alueelle, tavoitteena asuinrakentaminen. Vuosien varrella suunnitteluvarausta on uusittu muutamaan kertaan.
Paikka on haastava, suomaastoinen alue vanhan täyttömäen eteläpuolella, mikä edellyttää normaalista poikkevaa perustusrakentamista. Lautakunnalta haettiin mielipiteitä suunnitelmaluonnoksista ja jatkotoimenpiteistä. Puheenvuoroja käyttäneiden mielestä suunnitelmat ovat etenemiskelpoisia.
Päätösasioina
§ 141
Niittysillankäytävä, ehdotus kaupunginhallitukselle asemakaavan muutokseksi, alue 212222, 15. kaupunginosa Niittykumpu (Kh-asia)
Tässä on kyse Aarne Ervin suunnitteleman, ja vuonna 1971 valmistuneen rakennuksen käyttötarkoituksen muutoksesta. Entisestä vakuutusyhtiön talosta tulee (on tullut jo) esim. sote-palveluja tarjoaja talo.
§ 142
Nupurinkallio, asemakaava, kaavan lähtökohdat ja tavoitteet, alue 641500, 71. kaupunginosa Gumböle, 72. kaupunginosa Karhusuo, 74. kaupunginosa Nupuri ja 75. kaupunginosa Kolmperä
Nupurinkallion asemakaavan tavoitteena on täydentää olevaa pientaloaluetta. Nupurinkallion alueesta tavoitellaan kaupunkikuvallisesti vaihtelevaa, viihtyisää ja luonnonläheistä. Lautakunta hyväksyi lähtökohdat yksimielisesti, nyt varsinainen kaavoitustyö käynnistyy. Tavoitteena on, että kaavaehdotus on lautakunnan käsittelyssä vuonna 2026.
§ 143
Espoon viherkerrointyökalun käyttöönotto ja tavoitetasot
Tämä jäi pöydälle seuraavaan kokoukseen.
§ 144
Rakennuskiellon jatkaminen Tiistinniityssä rakennuskieltoalueella 121
§ 145
Rakennuskiellon jatkaminen Kolmperässä rakennuskieltoalueella 81a
Näissä päätöksissä rakennuskieltoa jatkettiin, koska asemakaavoitus alueilla on kesken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti