perjantaina, lokakuuta 18, 2024

Nygrannas etenee ja Täffan talo suojellaan - kaupsun kokous 16.10.

Infoasioina saimme katsauksen Suurpellon tilanteesta. Alkuvuodesta, kaavoitusohjelman päätöksenteon yhteydessä, lautakunta päätti, että lautakunnalle valmistellaan katsaus Suurpellon nykytilanteesta ja tulevista suunnitelmista. 


Suurpelto kärsii siitä, että aluetta kaavoitetaan ja rakennetaan vaiheittain. Tyhjät tontit ja osittain rakennetut kadut vaikuttavat keskeneräisyyden tunteeseen. Kaupungilla on sinällään ihan hyviä suunnitelmia alueen kehittämiseksi ja muutamat pitkään hiljaiseloa olleet rakennushankkeet ovat hiljalleen edistymässä. Rakentaminen on siirtymässä alueen pohjoisosiin, jonne on rakennettu jo tiestöä valmiiksi. Yleisenä tavoitteena on omistusasumisen määrän lisääminen, mutta se ei ole mielestäni aivan yksinkertaista. Ainakaan kaupsu ei voi määritellä tätä asemakaavoissa. 


Joukkoliikenneyhteyksien kehittäminen, erityisesti raitiovaunuyhteyden Matinkylä-Suurpelto-Leppävaara (jota on kaavailtu eri suunnitelmissa), on suunnitelmissa/toiveissa. Sitä alue mielestäni kaipaakin. 


Suurpellosta kaavailtiin alkujaan noin 15 000 ihmisen asuinaluetta, nyt asukasmäärä taitaa olla 6 000 verran. Muistaakseni mainitttin, että noin 9000 asukasta on realistinen tavoite lopulliseksi asukasmääräksi. 


Varsinaisina päätösasioina olivat:


Vermonpolku, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 §), alue 113906, 51. kaupunginosa Leppävaara, pöydälle 2.10.2024


Tässä on kyse Mäkkylän aseman lähellä olevasta Espoon asuntojen tontista, jolla sijaitsee 80-luvulla rakennettuja asuntoja. EA haluaa purkaa rakennukset, lisätä hieman rakennusoikeutta ja rakentaa uusia.  EA:n toimari ja asiantuntija latelivat sellaiset madonluvut esityksessään, että lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. 


Nygrannas, asemakaavaehdotuksen ja asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen uudelleen nähtäville (MRA 32 §), alue 241700, 26. kaupunginosa Mankkaa, pöydälle 2.10.2024


Pitkään suunniteltu ehdotus, joka jo kertaalleen oli nähtävillä, palautui lautakuntaan, kun liito-oravien reiteille piti jättää enemmän tilaa. 


Ehdotus mahdollistaa pientalojen ja matalien kerrostalojen rakentamisen Kehä II varteen, Suurpeltoa vastapäätä. Vanha pientaloalue, jossa on metsäisiä selänteitä. Niitä pyritään säilyttämään mahdollisimman paljon, mutta on selvää, että metsäistä luontoa jää rakentamisen alle. 


Vihreät olisivat halunneet palauttaa ehdotuksen, mutta enemmistö, demarit mukaan lukien, hyväksyi ehdotuksen nähtäville. 


Teknologföreningen, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen uudelleen nähtäville (MRA 32 §), alue 220212, 10. kaupunginosa Otaniemi


Arkkitehtuurisesti erikoinen Täffänin talo suojellaan ja mahdollistetaan täydennysrakentaminen opiskelija-asunnoilla (tällä pyritään rahoittamaan talon peruskorjaus). Eteenpäin meni. 





Trastmossanpiha, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 §), alue 141108, 60. kaupunginosa Laaksolahti


Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa pientalorakentaminen Rastasniityntien yhteyteen siten, että suunnittelualueen pohjoisosassa olemassa oleva rakennusala ja -oikeus säilyvät ennallaan.  Mutinoitta eteenpäin. 


Tämän lisäksi vahvistettiin ensi vuoden kokousaikataulu. 

Ei kommentteja: