Vielä on muutama kokous HSL:n hallituksen jäsenenä jäljelle (kuntavaalien jälkeen valitaan uusi hallitus, vaalien lopputuloksen perusteelle. Ääni demareille + Antille = ääni joukkoliikenteelle)
Toukokuun 25. päivän kokouksen keskeisin asia on Länsimetron jatkeen linjastosuunnitelman hyväksyminen. Kun länsimetron laajennus valmistuu (arvioiden mukaan 2023) ja metrot kulkevat Kivenlahteen saakka, bussilinjasto muuttuu, kuten se teki metron alettua liikennöidä Matinkylään saakka.
Päätämme nyt suunnitelmasta, joka otetaan käyttöön aikaisintaan vuonna 2023.
Muutosta on vaikea selittää yhdessä blogissa, mutta ehkä kuva hieman selventää.
Tulevaisuudessa metro- ja junalinjojen lisäksi tulee olemaan kolme (bussi)runkolinjaa, joilla on tiheä vuoroväli ja jotka päättyvät metroasemille. Kuvassa ne on kuvattu oranssilla katkoviivalla. Musta katkoviiva kuvaa muita bussilinjoja. Kuvassa ei ole kaikkia bussilinjoja.Runkolinjat ovat:
- 510 (Herttoniemi-Pasila-Meilahti-Otaniemi-Tapiola-Espoonlahti-Kivenlahti)
- 520 (Matinkylä-Suurpelto-Leppävaara-Myyrmäki-Martinlaakso)
- 530 (Matinkylä-Finnoo-Espoon keskus-Jorvi-Myyrmäki)
Tiheän vuorovälin liityntälinjat (ruuhka-aikoina vuoroväli max. 15 min)
- 111 (Matinkylä(M)-Haukilahti-Westend-Tapiola(M)-Otaniemi(M))
- 124 (Tapiola(M)-Niittykumpu(M)-Olari-Nöykkiö-Espoonlahti)
- 125 (Tapiola(M)-Niittykumpu(M)-Olari-Nöykkiö-Espoonlahti)
- 147 (Espoonlahti(M)-Laurinlahti-Soukka(M)-Ala-Soukka)
- 158 (Matinkylä(M)-Nöykkiö-Tillinmäki-Espoonlahti(M))
- 159 (Matinkylä(M)-Nöykkiö-Latokaski)
- 162 (Espoonlahti(M)-Saunalahti-Vanttila-Kauklahti)
- 165 (Espoonlahti(M)-Saunalahti-Kurttila-Kauklahti-Vantinmäki)
- 224 (Leppävaara-Kauniainen-Suna-Espoon keskus-Tuomarila)
- 531 (Tiistilä-Matinkylä(M)-Olari-Saarniraivio-Espoon keskus)
- 533 (Hyljelahti-Matinkylä(M)-Suurpelto-Kauniainen-Järvenperä)
- 542 (Soukanniemi-Soukka(M)-Espoonlahti(M)-Kivenlahti(M)-Kattilalaakso-Latokaski-Espoon keskus-Jorvi)
- 544 (Leppävaara-Kera-Suurpelto-Matinkylä-Finnoo(M)-Kaitaa(M)-Soukka(M)-Espoonlahti(M)-Kivenlahti(M))
Peruslinjat (ruuhka-aikoina 30min vuoroväli)
- 133 (Friisilä-Matinkylä(M)-Suurpelto-Henttaa)
- 145 (Espoonlahti(M)-Soukka(M)-Suvisaaristo)
- 163 (Espoonlahti(M)-Kiviruukki-Tillinmäki-Saunalahti-Kallvik
- 166 (Lasilaakso-Kauklahti-Bassenkylä)
- 167 (Lasilaakso-Kauklahti-Järvikylä)
Metron kuormitusta ruuhka-aikoina leikkaavat linjat (liikennöinti ruuhka-aikoina, vuoroväli 20min)
- 121 (Kamppi(M)-Niittykumpu(M)-Olari)
- 121A (Kamppi(M)-Niittykumpu(M)-Olari-Latokaski)
- 164 (Kamppi(M)-Saunalahti-Kurttila)
- 164K (Kamppi(M)-Saunalahti-Tillinmäki)
Keskeisimmät muutokset linjastossa Espoossa
- Runkolinjat 520 ja 530 korvaavat nykyiset linjat 134, 136, 532
- Lisäksi suoria vaikutuksia linjojen 224, 531 ja 544 reitteihin
- Uudet ruuhkalinjat 121(A) ja 164(K) sekä metron jatke korvaavat nykyiset ruuhka-ajan linjat 125K, 143A, 146A, 147A ja 164A
- Runkolinjan 510 reittiä jatketaan Tapiolasta Espoonlahden kautta Kivenlahteen
- Kauklahdenväylän ja Soukan suuntien liityntäyhteydet siirtyvät päättymään Espoonlahden uuteen bussiterminaaliin nykyisen Matinkylän terminaalin sijaan
- Länsimetron jatkeen myötä useat linjat tarjoavat liityntäyhteyksiä molempiin suuntiin, jolloin liityntäyhteyksien määrä metrolle linjojen vaikutusalueella tuplaantuu vuorovälin pysyessä nykyisellään (esim. linjat 124 ja 125)
- Säästöjä nykytilanteeseen verrattuna saadaan metron korvatessa nykyistä bussiliikennettä sekä liityntälinjojen lyhentyessä
2 kommenttia:
Mielestäni tässä uudessa runkolinjassa 510 (Kivenlahti-Herttoniemi) ei ole mitään järkeä. Reitti on liian pitkä, bussit eivät tule pysymään aikataulussaan, jolloin niitä tulee kulkemaan pari-kolme peräkkäin ja seuraavaa bussia voi joutua odottamaan pitkään. Ajantasauspysähdykset kesken matkaa vaan hidastavat matka-aikaa.
Miksi Espoosta ei voisi kulkea kahta runkolinjaa Kuusisaaren ja Lehtisaaren kautta Helsinkiin? Tämän muutoksen seurauksena Westendinasemalta ei enää pääse suoraan Meilahteen. Lisäksi 510 kulkee Otaniemen kautta, joka hidastaa matkaa Helsinkiin. Espooseen tarvittaisiin toinen runkolinja Meilahteen ja Pasilaan, joka kulkisi Westendinaseman ja Keilaniemen kautta Meilahteen.
Huoh, kyllä tuntuu espoolaisena aivan todella käsittämättömältä nämä suunnitelmat. Jorviin menevät ja jorvista tulevat linjat vähenevät, eli hoitajat eivät pääse yhtä sujuvasti vuorotöistä kotiin. Jorvi kuitenkin yksi suurimmista työllistämistä, kuten Espoon sairaala samalla alueella. Enkä voi mitenkään hyväksyä, että Espoon Sunan liikenneyhteydet muuttuvat todella surkeiksi. Ovat olleet sitä metron myötä jo. Paras ja nopein vaihtoehto päästä keskustaan on ruuhka-aikana vaihtaa bussia Länsiväylällä. Näin säästää 10 minuuttia. Tunnin matka Helsingin keskustaan Sunasta on jotain ihan käsittämätöntä. Kun ennen se taittui noin 40 minuutissa.
Itse asun nykyään Olarissa, ja jo nyt loistavia yhteyksiä Olarista keskustaan(löytyy nopein bussi-bussi yhdistelmä Länsiväylää pitkin tai bussi-metro yhdistelmä) parannetaan entisestään suoralla bussilla. Ei sillä, mielelläni otan sen vastaan. Mutta olisin suonut esimerkiksi Sunalaisille.
Surullista, että esim kaikista nopeimmat yhteydet keskustasta Sunaan, taikka Olariin ovat öisin, suorilla yöbusseilla.
Täytyy varmaan muuttaa Kirkkonummelle niin työmatka pysyy samanpituisena kuin Sunasta ja asunnonkin saa huomattavasti halvemmalla...
Lähetä kommentti