Hyvästi kaupungintalo

Espoon kaupunginvaltuusto päättää kymmenen vuotta tyhjänä seisseen kaupungintalon kohtalosta maanantaina 22.2. Ellei ihmeitä tapahdu, valtuuston enemmistö on purkamisen kannalla. Kaupungintalo ja sen viereinen virastalo puretaan ja kaupungintalon tilalle tulee asuntoja, virastotalon tilalle taas "Espoo-talo".

Itse säilyttäisin kaupungintalon, tietenkin peruskorjattuna. Se edustaa 60-70-luvun "kaunista" betoniarkkitehtuuria, mutta on osa espoolaista historiaa. Kestävän kehityksen mallikaupungiksi itseään kutsuvassa Espoossa ei pitäisi myöskään purkaa teknisesti kunnossa olevia 40-vuotiaita rakennuksia vain siksi, että arkkitehtuuri on kiistanalaista. Mutta tämä taistelu on jo hävitty, joten en uhraa enää aikaani rakennuksen puolustamiseen.

Uskon, että moni purkamisen kannalla oleva valtuutettu ajattelee, että purkupäätöksen myötä Espoon keskuksen radan pohjoispuolinen osa keskustaa alkaa kehittymään. Toivottavasti näin käy, mutta historian opetukset on syytä pitää mielessä.

Olen viime aikoina lukenut Pertti Maisalan erittäin mielenkiintoista kirjaa "Espoo -oma lukunsa. Kaupunginsuunnittelun, kaupunkirakentamisen ja kaavoitushallinnon kehitys vuoteen 2000".  (Osuva nimi kirjalla, näin sivuhuomautuksena.) 

Espoon hallinnollisen keskuksen Espoon keskuksen historiassa on toistunut samanlaiset asiat vuosikymmenestä toiseen. Jo 1950-luvulla keskusteltiin kiivaasti siitä, mikä on oikea paikka uudelle kunnantalolle. Kisa eri Espoon alueiden välillä oli kovaa. 60-luvulla hallinnollista keskustaa suunniteltiin ensin Bemböleen, sitten Lövkullaan ja lopulta päädyttiin Espoon aseman viereen, paikkaan jossa talo nyt seisoo.  70-luvulla järjestettiin kansainvälinen arkkitehtikilpailu alueen suunnittelusta, mutta voittajaksi valitun puolalaisryhmän suunnitelmia ei koskaan täysin (ehkei edes osittain) toteutettu. 

Vuosikymmenestä toiseen Espoon keskuksen suunnitelmat ovat olleet ylimitoitettuja ja pikkuhiljaa niistä on vähin äänin luovuttu. Nousukauden jälkeen on tullut taantuma ja rahat ovat loppuneet Sen seurauksena suunnitelmia on pikkuhiljaa supistettu ja lopputuloksena on ollut jotain muuta kuin alunperin ajateltiin. Toivottavasti näin ei käy uusien suunnitelmien kanssa. Priimaa lähdetään hakemaan, mutta sekundaa saadaan. 

Espoon keskuksen kehittämistä on vuosikymmenestä toiseen vaivannut se, että kaupunki on teettänyt suureellisia suunnitelmia, mutta pienimuotoinen (viheralueiden hoito, siisteys jne) toiminta on jäänyt vähäiselle huomiolle.  Espoon keskuksen kehittäminen on 1960-luvulta saakka kirjattu tärkeäksi kuntasunnittelutavoitteeksi, joten unohduksissa se ei ole ollut. 

Niin ne ajat muuttuvat. 1980-luvulla kaupunki laati hankesuunnitelman kaupungintalon laajennuksesta. Rakennusala oli ylikuumentunut ja suunnitelmaa ei pistetty toteen.  Nyt 30 vuotta myöhemmin kaupungintalo pistetään lopullisesti nurin.