Suunnitelma hyvä, lopputulos surkea

Kuntavaalit vuonna 2008: 185 ääntä, neljä vuotta myöhemmin: 249 ääntä. Kuntavaaleissa 2017 on elämäni tilaisuus, nyt on päästävä valtuustoon, ajattelin syksyllä. Päätin pistää kaiken peliin vaaleissa. Se on nyt tai ei koskaan.

Sain 202 ääntä kuntavaaleissa 2017.  Olen siihen äänimäärään pettynyt ja se oli mielestäni surkea tulos (olen tietenkin kiitollinen kaikille minua äänestäneille). Minulla on ollut tapana käydä vaalitulokseni lävitse kirjoittamalla, näin kirjoitin vuonna 2008 ja vuonna 2012 ja nyt kirjoitan näin (muista lukiessasi, että puran myös pettymystäni kirjoitukseni avulla, tämä on minun tapani käsitellä asiaa):

Alkuasetelma

Ajattelin, että yritän lisätä äänimäärääni sadalla äänellä, sillä voisin saada valtuustopaikan viimeisten läpimenijöiden joukossa. En ole mikään kansansuosikki, populisti tai paskan puhuja, vaan asiat osaava tunnollinen puurtaja (voi miksi satunkin olemaan?), joten kuuta ei kannata tavoitella taivaalta.

Tiesin, että minua eivät perinteiset demariäänestäjät (en pärjää koskaan puoluekokousäänestyksissä, kiitos vaan), eläkeläiset tai naiset äänestä. Noin pääsääntöisesti.  Päätin yrittää tavoitella liikkuvia miesäänestäjiä kok-sdp-vihr-akselilta. Ajattelin, että siitä porukasta saan raavittua tarvittavat äänet. Yritimme kavereiden ja "vaalistrategini" vaimoni kanssa miettiä, mikä voisi tätä porukkaa kiinnostaa.  Mietimme, että poikien tilanne voisi olla erottuva teema, mutta emme saaneet puettua sitä ymmärrettävään muotoon.

Päätin siis ratsastaa liikunta- ja nuorisolautakunnan puheenjohtajuudella, koska olen siinä asemassa toiminut yli neljä vuotta ja liikunta nyt muutenkin on sydäntä lähellä.  Minähän olen pirun hyvä puheenjohtaja ja kaikki on mennyt vain parempaan suuntaan minun puheenjohtajakaudellani (oi miksi kerronkin tämän vasta vaalien jälkeen?).  Ajattelin myös korostaa talousosaamista varsinkin blogissani.

Yritimme rikkoa kiltin pojan imagoa vähän erilaisella mainoksella. Lapsen luokkakaverin isä on ammattivalokuvaaja ja hän esitti idean jarrutuskuvasta. Kuva otettiin ja siitä tuli todella hieno. Siinä oli vauhtia ja dynamiikkaa, kaikkea mitä demareilta mielikuvissa puuttuu. Testautin kuvaa kavereilla ja kaikki pitivät siitä.  Edellisissä vaaleissa kaverini auttoivat esitteen tekemisessä, nyt päätin ostaa ammattilaiselta apua. Esitteestäni tuli todella hieno ja erilainen, joten ajattelin sen auttavan äänien kalastamisessa.

Ajatuksena oli tehdä esitteestä sellainen, että se erottuisi muista ja saisi vastaanottajan kiinnittämään hieman enemmän huomiota siihen. Taisi jäädä vain ajatukseksi.

Tavoitteenani oli lisätä äänimäärää omalla alueellani Espoon keskuksessa ja saada yksittäisiä ääniä muualta, erityisesti radanvarresta. Päätin kirjoittaa muutaman mielipidekirjoituksen Länsiväylään, blogin kerran viikossa, luukuttaa 5000 esitettä (meni 7000)  ja tehdä ahkerasti vaalityötä asemilla ja kauppakeskuksissa.

Toteutus

Pistin todella itseni likoon. Oman kampanjani lisäksi suunnittelin Espoon demarien kuntavaalikampanjaa vaalityöryhmässä (joka oli välillä todella repivän raskasta), kirjoitin ja muokkasin monta päivää Espoon demarien vaaliohjelmaa (ei sitä kukaan lukenut), järjestin vaalitilaisuuksia ja mainoksia muiden kanssa ja yritin innostaa muita ehdokkaita kiertämään asemia ennen vaalipäivää.

Järjestin paneelikeskustelun Espoon keskuksen tulevaisuudesta kolmen muun puolueen valtuutetun kanssa (kaksi neljästä pääsi lävitse) ja toisen demariehdokkaan Ville Kopran kanssa talousaiheisen keskustelun yhdessä Raimo Sailaksen kanssa (Demokraatti-lehti teki tilaisuudesta kaksi juttua).

Oma kenttätyöni tarkoitti sitä, että olin viikonloppuisin mukana demareiden tapahtumissa Espoonlahdessa, Entressessä, Isossa omenassa, Sellossa ja ennakkoäänestyspäivästä alkaen kampanjoin joka arkiaamu klo 7 Espoon eri asemilla. Muutama iltapäivä tuli myös vietettyä asemilla.  Istuin jopa jääkiekko-ottelussa kampanjapaita päälläni, kaikki häpeäkynnys on jo ylitetty huomion saamiseksi.  Kiersin myös urheilupuistoja ja jakelin pysäköintialueella oleviin autoihin mainoksia (taisi vain ärsyttää enemmän auton omistajia).

Olen hyvä kirjoittaja ja sain tehtyä muutaman osuvan blogin, joita mainostin facebookiin luomani politiikkosivun kautta. Käytin aika pieniä summia somemainontaan, mutta mielestäni ne saivat ihan kohtuullisia katselumääriä. Käytin twitteriä aktiivisesti koko ajan.

Esitteen jakamiseen sain apuja lähes kymmeneltä hengeltä (kiitos kaikille), joten luukuttaminen hoitui itse asiassa melkoisen helposti.  Lehtimainontaa en pystynyt tekemään kovin paljon sen kalleudesta johtuen. Minulla oli pieni mainos Keski-Espoon sanomissa (huonolaatuinen), toinen Länsiväylän Ruusu-liitteessä ja sen lisäksi kolme kasvokuvaani Länsiväylässä. Lisäksi ostin kaksi roskismainosta isosta omenasta.

Sain kampanjan kuluessa hyvää palautetta vaalityöstäni (somessa tietenkin oman kuplani sisältä, mutta myös ulkopuolisilta). Sain jopa yhden ennestään ventovieraan kesken kampanjan mukaan vaalityöhön. Jopa muutama nainen otti yhteyttä ja kertoi mainokseni hätkähdyttäneen heitä positiivisesti.

Lopputulos

Sain siis 202 ääntä eli 47 ääntä vähemmän kuin vaaleissa 2012. Käytin vaaleihin noin 2 750 euroa, joista 1 750 oli omia varoja. Tuli kalliita ääniä.  Olisi tullut halvemmaksi ostaa kaksisataa ääntä 10 euroa kipale. Käytin kaiken vapaa-aikani vaalien hyväksi kuukautta ennen vaaleja ja otin töistäni vähän vapaata vaalityötä varten.  Todella hullua.

Hienosta esitteestäni ei ollut mitään hyötyä. Luukutuksesta ei ollut mitään hyötyä. Lehtikirjoittelusta ei vaikuta olleen mitään hyötyä.  Blogeista ei ollut mitään hyötyä. Onko näin?

Vaaleissa kävi punavihreä hönkäys. Liikkuvat naisäänestäjät kanavoivat protestiäänensä vihreille, vassareille ja rippeet demareille.  Se näkyi kokoomuksen tippuvana kannatuksena, mutta se näkyi myös hieman demareissa, joissa yllättävän moni nuorehko naisehdokas sai hyvän äänipotin ensikertalaiseksi.

Espoolaisille  demarimiehille, kuten minulle, paikka on vaikea.  Ikäluokkani espoolainen miesäänestäjä ei äänestä demarimiestä, vaikka voissa paistettaisiin. Liberaaleille miehille demarit eivät myöskään vaikuta olevan vaihtoehto. 40-kymppisen miehen on vaikea ponnistaa, kun pääosin demarit puhuvat pehmeistä (mutta tärkeistä) asioista. Tämä viesti ei pure espoolaisiin miehiin. Yritin puhua taloudesta, mutta demarin suusta kuultuna järkevätkään talouspuheet eivät tunnu olevan espoolaisten korvissa uskottavia. Tämä näkyy myös muiden miesehdokkaiden tuloksissa. Kokoomuslainen 26-vuotias Elias Ekonomisti vetää tuhat ääntä, Milttonin pääekonomisti, valtiovarainmisteri Urpilaisen erityisavustaja Ville Kopra 36 v. taas 122 ääntä.  Kumpikohan on pätevämpi ekonomisti?

Olen yrittänyt vaalistrategini (vaimo) miettiä, mitä olisi voinut tehdä toisin. Emme ole keksineet mitään. Enempää ei irronut, ehkä olisi pitänyt vielä voimakkaammin keskittyä Espoon keskuksen alueeseen.Vaalikonevastauksissa olin luultavasti liian rehellinen, minusta sai varmaan jonkun ihme hippikuvan vastausten perusteella.

Tulevaisuus

Tulin valituksi seitsemänneksi varavaltuutetuksi, mikä tarkoittaa, että en käytännössä pääse valtuuston kokouksiin. Minulla ei riitä motivaatiota osallistua valtuustoryhmän kokoukseen varavaltuutettuna kolmatta kautta. Olen kunnianhimoinen, enkä jaksa istua koko ajan kakkosketjussa. Olen tähän asti mennyt aina valtuustoon kokouksiin, oli kello mitä tahansa. Nyt pyyntöjä ei tule, enkä lähdekään. 

Tulen saamaan luottamustehtävän, sen hoidan tietenkin kunnolla. Minulla on mielenkiintoa tiettyjä tehtäviä kohtaan.  Mutta harkitsen vakavasti kuinka paljon aikaani käytän politiikan tekoon tulevaisuudessa. On turhauttavaa olla asiaosaaja, kun sille ei näytä olevan espoolaisten äänestäjien silmissä riittävästi arvoa. Valitettavasti politiikassa on vain kaksi asiaa ylitse muiden, näkyvyys ja sopivuus, ja minulla ei ole tarpeeksi kumpaakaan.