perjantaina, maaliskuuta 03, 2017

Loistavaa duunia Espoon nuorisotoimi!

Espoon kaupungin toimintaa arvostellaan usein, mutta kiitetään harvoin. Kerron esimerkin hyvästä toiminnasta, jolle minä osoitan kiitokset.  

Vuoden vaihteen molemmin puolin kuulimme huolestuttavia viestejä liittyen espoolaisiin nuoriin.  Sellon ympäristössä tapahtui erityisesti tyttöjen välisiä väkivaltatapauksia.  Sen jälkeen Matinkylän alueella tapahtui nuoren pahoinpitely ryhmäkodin edustalla ja tunnelma kiristyi nuorten parissa. Pelättiin kaiken maailman soturipellejen ja muiden ryhmien yhteenottoa. Osa nuorista oli vähän peloissaan.

Viranomaiset olivat hereillä. Sellon kauppakeskuksen yhteyteen perustettu Seppä-työryhmä, joka koostuu poliisin, kauppakeskusksen, vartijoiden ja kaupungin ja seurakuntien edustajista, päätti jalkautua enemmän kauppakeskuksessa pyörivien nuorten keskuuteen ja rauhoittaa läsnäolollaan tilannetta. 

Poliisi otti nuorisotoimeen yhteyttä ja pyysi kaupungin nuorisotoimea jalkautumaan, sillä heidä omat resurssinsa eivät riittäneen tilanteen rauhoittamiseen. Nopealla aikataululla nuorisotoimi organisoi yhteistyökumppaneiden kanssa aikuisia jalkautumaan nuorten pariin.  Nyt takana on yli kuukausi lähes joka iltaista jalkautumista nuorten parissa.

Tunnelmaa on saatu rauhoitettua. 

Minusta tämä on hyvä esimerkki nopeasti pystyyn pistetystä toiminnasta, johon on osallistunut monia tahoja. Jalkautuvia nuorisotyöntekijöitä on ollut Espoon nuorisopalvelusta, aseman lapsista, Espoon kirjastopalveluista, Securitakselta, Leppävaaran ja Olarin seurakunnista, Omnian etsivästä nuorisotyöstä ja Ohjaamosta.  

Minä en voi ottaa tästä toiminnasta mitään kunniaa, vaikka mieli tekeekin, vaan kaikki kunnia kuuluu Espoon nuorisotoimen virkamiehille. Hienoa duunia espoolaisten nuorten eteen!





Ei kommentteja: