Akka- ja ukkopuolue

Mitä sitä turhaan peittelemään, SDP:n jäsenistö on iäkästä. Gallup-kannatuksen lisäksi jäsenten keski-ikä on nousussa, ja taitaa olla kaikkialla Suomessa jo lähellä 65-vuotta.  Lähes jokaisessa puolueyhdistyksissä jäsenmäärä vähenee trendinomaisesti, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Ennen kuin demari-ilkkujat pääsevät vauhtiin, saanen huomauttaa että tilanne on samanlainen muissakin suurissa puolueissa (pikkupuolueita eli vihreitä ja vassareita ei lasketa, nehän kasvavat), Hesari kirjoitti asiasta elokuussa 

Tilanne on hälyttävä. On vaikeaa saada ihmisiä liittymään puolueeseen, maksamaan jäsenmaksunsa ja käyttämään aikaansa puolueen eteen. Helppoa se ei ole ollut koskaan, mutta nyt uusien jäsenten saaminen on katasrofaalisen vaikeaa. Puoluetoiminta ei kiinnosta ihmisiä.  Entistä suurempi osa ihmisistä on epävarmoja siitä mitä puoluetta kannattaa ja/tai ei jaksa kiinnostua politiikasta ollenkaan.. Puoluekannatuskyselyissä epävarmojen äänestäjien on kasvanut parin viimeisen vuoden aikana.

Ihmisten mielikuva puoluetoiminnasta on surkea.

Demokratiauskovaiselle tilanne on hankala. Puolueet ovat kadottamassa sen kansanliikkeen roolinsa mikä niillä joskus on ollut, Niistä on tullut vaaliorganisaatioita, jotka suunnittelevat ja toteuttavat vaaleja. Puolueet alkavat muistuttaa yhä enemmän vanhan ajan kaaderipuolueita, jotka toimivat pääosin parlamentissa ja suvaitsevat tulla kansan keskuuteen vain vaalikampanjaa käydessään. Nykypuolueet ovat menettämässä sen modernin joukkopuolueen aseman johon ne 1900-luvun kehityksessä muotoituvat.

Äänestysaktiivisuus on laskenut vaaleista toiseen ja eikä ole mitään merkkiä siitä etta seuraavissa vaaleissa kävisi toisin. Sote- ja maakuntauudistuksenko innoittamana kansalaiset nyt ryntäävät joukolla ääänestämään kevään vaaleissa?  Eivät ryntää.

SDP- avaa ovesi

Omassa puolueessani on ilmeisesti noin 13 000 jäsenmaksunsa maksavaa jäsentä, joten meitä ei ole kovin paljon.  Silti keskustelu puolueen tulevaisuudesta on olematonta.

Hienon poliittisen uran tehnyt savonlinnalainen ex-kansanedustaja Jouni Backman tarkastelee haastattelussaan (http://yle.fi/uutiset/3-9258403)  SDP:n tilannetta. SDP:n suurimpana ongelmana hän pitää sisäänpäinkääntyneisyyttä.

"- Lähtisin tekemään radikaalin muutoksen järjestörakenteeseen ja toimintatapoihin. Ne ovat peräisin Oulun puoluekokouksesta vuodelta 1906. Järjestörakenne on meillä lähemmäs kymmenportainen.

– Ei ihminen jaksa odottaa kahden tai kolmen vuoden puoluekokouskautta. Hän haluaa ja voi olla suoraan yhteydessä kansanedustajaan, ministeriin, europarlamentaarikkoon tai komissaariin.

SDP:n päätöksentekijäportaita ovat paikallisosasto, kunnallisjärjestö, piiriorganisaatio, puoluehallitus, puoluevaltuusto ja puoluekokous. Jokaisella elimellä on useita kokouksia.

– Pitäisi tehdä iso, iso radikaali muutos. Kannatan uudenlaista suoran demokratian muotoja, jotka ovat nykytekniikalla mahdollista toteuttaa. Sama taitaa koskea kaikkia puolueita, jopa vihreitä, Backman tuumii."

Järjestörakenne on luotu kasvun oloissa, jolloin puolueiden jäsenmäärät kasvoivat, kansanliikkeelle luotiin organisaatio jolla se pysyi kasassa. Nyt alamäen (jäsenmäärän suhteen) oloissa raskas järjestörakenne on hirvittävä taakka, joka jähmettää koko puolueen toiminnan. Sen ylläpitäminen on liian raskasta.  Vähille aktiivisille toimijoille riittää liikaa paikkoja, mutta kuka järkevä ihminen jaksaa istua joka viikonloppu kokouksessa, tavaten jatkuvasti samoja ihmsiä. En minä ainakaan.

Vanhat jäsenet ovat tottuneet toimimaan kokous-yhteiskunnassa, jossa joku valmistelee jotakin ja sitten piirikokous päättää.  Nuorempi polvi haluaa taas olla vaikuttamassa suoraan alusta alkaen ilman mitään piirikokouksia.

Sisäänpäinkääntyneisyys on kaikkien puolueiden (ja yhteisöjen) ongelma. Omassa porukassa, tuttujen ja luotettujen joukossa on turvallista, mutta ajattelua se rajoittaa. Demareiden pitäisi rikkoa munankuori ja pyristellä ulos kuoresta. Paikallistasolla pitäisi käydä rohkeasti vuoropuhelua erilaisten tahojen, asukkaiden ja muiden puolueiden kanssa. Kuunnella, argumentoida ja oppia muiden näkemyksistä. Mutta miten? En tiedä.

Puolueen jäsenyys pitäisi myös avata. Pitäisi sallia helppo koejäsenyys, jossa henkilö voisi liittyä puoleeseen, mutta ei mihinkään yhdistykseen.  Jäsenmaksuja ei kerättäisi heti, vaan jonkin tietyn ajan kuluttua, jolloin ihminen vosi tehdä päätöksen pysyäkö mukana vai ei.

Mitä vähemmän ihmisiä toimii puolueissa, sitä enemmän valta keskittyy. Se taas taas johtaa entistä enemmän siihen, että kansalaiset kokevat puoluetoiminnan vieraaksi, pienen piirin puuhasteluksi. Tästä kierteestä pitäisi päästä irti - erityisesti SDP:n.

Kenen asialla?

Järjestörakenne ja -toiminta on yksi osa, mutta itse sanoma on tärkeämpää puolueen sanoma, viestit ja tavoitteet. SDP:n kannatus nuoremmissa ikäluokissa ei ole kovin korkea - lievästi sanottuna. Miten nostetaan kannatusta nuorempien keskuudessa?

Puolue tarvitsee vastakkainasettelua ja haastamista, se antaa liikkeelle voimaa.  se yhdistää  ja kiinnostaa. Ajatellaanpa Keskusta-puoluetta, joka elää ja hengittää  siksi että ikiaikainen maaseutu vs. kaupunki vastakkainasettelu ei poistu koskaan. Keskusta on maaseudun väen etujen ajaja ja saa voimaa tästä  kaupunki-maaseutu vastakkainasettelusta. Myös muu maa vs. Helsinki vastakkainasettelu toimii keskustan kannatuksen eteen pienemmissä kaupungeissa. Ne vastaan me.

Ennen demarien vastakkainasettelu ja haastamien pohjautui työväenluokka-porvaristo-asetelmaan.  Se toimi kun työväenluokka oli suurempi, vahvempi ja itsetietoisempi. Nyt keskiluokkaistuneessa yhteiskunnassa erot eivät ole niin selkeitä ja vastakkainasettelu vasemmisto vs. porvarit ei tarjoa riittävsti sytykettä.

Ehkä SDP:stä tulisi luoda selkeästi uuden ajan kaupunkipuolue, joka ajaisi kaupunkilaisten etua. Vaoimakkaammin, intohimoisemmin ja räväkkämmin. Tarttuisivatko nuoremmat tähän koukkuun, jos siitä saataisiin tarpeeksi houkutteleva?