Antin matkassa vai Jutan tuvassa?

SDP:n puheenjohtajaehdokas Antti Rinne julkaisi pari viikkoa sitten keskusteluasiakirjan "Aate, liike ja tulevaisuus - sosialidemokraattisen yhteiskuntapolitiikan suunta 2020-luvulle". Analyysejä kirjasta ovat esittäneet median edustajat, mutta demareiden joukossa keskustelu sisällöstä on ollut olematonta (Espoolainen puoluekokousedustaja Martti Hellström on ollut yksi harvoista ohjelmasta jotain kirjoittaneista) Itse ehdokas toivoo vilkasta keskustelua asiakirjasta, joten kannan korteni kekoon.

En kuulu kummankaan puheenjohtajaehdokkaan lähipiiriin, mutta tunnen ihmsiä heidän taustajoukoistaan. Työskentelen toimihenkilökeskusjärjestö STTK:ssa, jonka varapuheenjohtaja on Antti Rinne. Jutta Urpilainen on taas valtiovarainministerinä tehnyt yhteistyötä työmarkkinaosapuolten kanssa pitkin matkaa. Ei suoraan minun kanssani, mutta  olen seurannut asioiden kulkua läheltä. Olin puoluekokousehdokkaana, mutta en tullut valituksi, joten pitäkää tunkkinne, valituksi tulleet valitkoon puoluejohtajan. 

Minua kiinnostaa, että mikä muuttu jos SDP lähtee Antin matkaan? Rummut soiden kohti vaalivoittoa? Mikä Antin ohjelmassa on SE ero nykyisen SDP:n tavoitteisiin ja mitä asioita puheenjohtajaehdokas painottaa. 

Mihin sosialidemokratiaa tarvitaan?

Kaltaiselleni pragmaatikolle,  markkinatalouteen luottavalle jampalle hieman särähtää se mahtipontisuus millä sosialidemokratian tarvetta nyky-yhteiskunnassa perustellaan: "Tätä liikettä tarvitaan demokraattisessa yhteiskunnassa kapitalismin ja poliittisen oikeiston vastavoimana, ja tavallisen suomalaisen parasta ajavana vasemmistolaisen yhteiskuntapolitiikan voimana."  Onko sosialidemokratian tarkoitus olla kapitalismin vastavoima? En yksinkertaisena miehenä saa tästä kiinni. Minusta Yrjö Rautio HS:n kolumnissaan kiteytti omat ajatukseni: "Talous on ajat sitten kansainvälistynyt ja ylikansallistunut. Pääoman valtaa voidaan rajoittaa vain rakentamalla sen vastavoimaksi kansainvälisitä ja ylikansallista poliittista yhteistyötä ja päätöksentekojärjestelmiä". Voi olla, että Antti ohjelmassa tarkoitetaan tätä, mutta miksi se pitää kirjoittaa niin vaikeaselkoisesti?

Antti ohjelmassa keskitytään melko voimakkaasti työhön ja työelämään. Se on ohjelman vahvuus, mutta myös heikkous. Elämän muut osa-alueet jäävät piiloon. Ehkei ohjelma ihan vaaliohjelmasta kävisi?

Onko Antti julkisen sektorin suurempi ystävä kuin Jutta?

Pohjoismaisen yhteiskunnan hyvän kehä-osiossa perustellaan hyvinvoitiyhteiskunnan ja julkisen sektorin merkitystä. Osiossa nousee mielestäni esille pieniä eroja Antin ja Jutan ajattelussa. Antin ohjelmassa julkisen sektorin merkitystä kansantaloudelle nostetaan voimakkaammine esille kuin  nyky-SDP:n linjassa.

Antin ohjelmassa uskotaan julkisen sektorin voimaan ja kykyyn pitää yllä taloudellista toimeliaisuutta ehkä nyky-SDP:tä enemmän. Ohjelmasta saa vähän sen kuvan, että laskusuhdanteessa julkisen sektorin lisääntynyt aktiivisuus (elvytys, menojen lisäys etc)) kantaa myös yksityisen sektorin yritykset yli huonon ajan. Aktiivinen kysyntäpuolen työllisyyspolitiikka tarkoittanee sitä, että laskusuhdanteessa julkinen sektori luo kysyntää talouteen. Nyt muodissa olevan jälki keynesiläisen-ajattelun piirteet näkyvät enemmän Antin ohjelmassa.

Osaamisen kehittäminen luo menestystä- yksilölle ja yhteisesti- osio on hyvää ja perusteellista tekstiä. Mutta mikä siinä on erilaista nykyisiin SDP:n tavoitteisiin?  Sekö, että tavoitteeksi on asetettava jokaiselle 3-5-vuotiaalle lapselle oikeus maksuttomaan varhaiskasvatukseen?

Investointeja ja kestävää-osiossa rakennetaan pohjaa talouskasvulle. Kirjoittajat totetavat, että: "...Valtiolta ja kunnilta puuttuu yhteensä siis lähes 10 000 000 000 euroa rahaa niiden palveluiden ja tulonsiirtojen toteuttamiseen, joihin olemme tottuneet." Päät eivät ole  pensaassa Antin porukoilla. Ratkaisua tähän ongelmaan haetaan luonnollisesti talouskasvun kautta ja ohjelmassa kuvataan aivan oikein suuria megatrendejä mitä maailmalla on meneillään. Peruskauraa kaikille asiaan vihkiytyneille. 

Antin ohjelmassa korostetaan valtion selkeää ja vahvaa roolia uuden kasvun luonnissa. Tässä lienee selkein ero Antin ja Jutan ajattelussa. Antin ohjelman mukaan valtion on yhdessä luodun strategian pohjalta ohjattava elinkeinotoiminnan kehitystä. Valtion rooli on oleva keskeinen viennin ja työpaikkojen synnyttäjänä. Aivan näin vahvaa roolia en ole kokenut Jutan  puheenvuoroissaan esittäneen. Antin viestinä on, että talouspolitiikassa on nostettava esiin työn kysynnän lisääminen, työn tarjonnan lisäämisen rinnalla (Juhana Vartiainen ei ole taatusti ollut haamukirjoittajana). 

Uuden talouspolitiikan kaipuu?

Antin kirjassa haastetaan välillä melko rohkeasti: "Vallitseva analyysi Suomen talouden ongelmista ja toisaalta ratkaisuista vie osin harhaan ja on monessa suhteessa puutteellinen. Siksi tarvitaan uutta, aitoihin ja todellisiin ongelmiin pureutuvaa talouspolitiikkaa joka uskaltaa katsoa riittävän kauas, sortumatta huonosti perusteltuihin paniikkiratkaisuihin." Valtiovarainministeri Urpilainen on varmasti asiasta eri mieltä ja perännee haastajaltaan konkretiaa tähän uuden talouspolitiikan ideaan.

Kestävyysvajeesta emme pääsisi eroon Antin valinnan kautta, sillä sitä ei ole unohdettu hänen ohjelmassaan, keskeiseksi keinoksi selviytyä siitä esitetään sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista. Antin ohjelmassa esitetty uudistus on lähes samanlainen kuin mitä hallitus päätti muutama viikko sitten lähteä toteuttamaan. Sote-asioissa ei 
puolueojohtajakandidaattien mielipiteissä liene eroa. 

Veropolitiikka on veroja rakastaville (?) demareille tärkeää. Antin kirjassaan ehdottamat konkreettiset verotuksen oikeudenmukaisuutta ja tehokkuutta lisäävät toimenpiteet ovat aika lailla kuin suoraan SDP:n aiemmista verotavoitteista: pääomatulojen verotuksen kiristäminen, pieni- ja keskituloisten verotuksen keventäminen, perintö- ja lahjaverotuksen kiristäminen (en muista mikä on ollut SDP:n linjaus tämän suhteen), kiinteistöveron laajentaminen ja niin edelleen. Näppituntumani on, että verotuksen suhteen Antti Rinne on kuitenkin vasemmistolaisempi kuin Jutta Urpilainen.

Solidaarisuus ylittää rajat-osio keskittyy Eurooppa-politiikkaan. Kirjassa sanotaan suoraan, että "Euroopassa tarvitaan talouspoliittinen suunnanmuutos." Valtiovarainministerinä Jutta on toteuttanut eduskunnan linjaamia tavoitteita neuvotellessaan pitkin poikin Eurooppaa talouskriisin aikana ja varmasti puolustaa toimintaansa ja EU- (ja Euro-)-maiden toteuttamaa poltiikkaa. Antin kirjassa haastetaan tämän politiikan onnistuminen, mutta toisaalta todetaan myös, että Euroopassa tarvitaan koordinoitua talouspolitiikkaa ja jossain määrin tiukempaa talouskuria.

Antin kirjan viimeisessä osiossa keskitytään puolueen ohjelmatyön ja yhteisen tekemisen työn palauttamiseen.  "SDP:n kenttäorganisaatio on nostetta uudelleen arvoon" todetaan kirjassa. SDP:n ohjelmatyöhön itsekin osallistuneena olen havainnut puutteita valmistelussa ja eri ohjelmien yhteensovittamisessa. Puheenjohtaja vastaa aina viime kädessä puolueen elinvoimaisuudesta, mutta lienee niinkin, että nykyisillä resursseilla SDP:n puoluetoimistosta on vaikea saada enemmän irti. Olisi mielenkiintoista kuulla puheenjohtaja Urpilaisen näkemyksiä puolueen kehittämisestä enemmän.

Slutsatser

On hienoa, että Antti RInteen kampanjaväki on jaksanut kirjoittaa ohjelmapaperin kampanjan tueksi, tosin aivan liian pitkän (47 sivua). 

Ajattelevatko puheenjohtajaehdokkaat erilailla asioista? Mikä muuttuisi jos Antti Rinteestä tulisi puheenjohtaja? Mahdoton sanoa, sillä vaikka Antin kirjan tavoitteissa on eroja Jutan johtaman puolueeen toteuttamaan politiikkaan, niin kuinka merkittävästi Antin tavoitteita voitaisiin toteuttaa käytännössä? Ja mitä Jutta oikeasti ajattelee asioista? 

On todella surkeaa, että kumpikin puheenjohtajaehdokas kiertää kenttää omissa tilaisuuksissaan, eikä yhteisiä väittelyitä ja keskustelutilaisuuksia näytä tulevan. Silloin ehdokkaat voisivat ottaa miehestä ja naisesta mittaa. Nyt puheenjohtajakamppailua hallitsevat mielikuvat. Vaikka politiikkaa on yhä enemmän mielikuvilla pelaamista, linjakeskustelulle on yhä tarvetta. Politiikkaa ei saa olla pelkkää peliä. 

Kylillä muuten kerrotaan, että lähes puolet puoluekokousehdokkaista ei ole vielä päättänyt kumpaa ehdokasta äänestää. Varma tieto, kuten varmat tiedot aina.