perjantaina, maaliskuuta 15, 2013

Espooseen oma laturetki


Kulunut talvi on ollut talviurheilijan paratiisi. Kaupungin ylläpitämistä hiihtoladuista on saanut todella nauttia. Mutta jotain on puuttunut. Espoo tarvitsee oman Espoo laturetkihiihtonsa.

Ehdotan että Espooseen kehitetään oma hiihtotapahtuma. Mallia voidaan ottaa esimerkiksi Sipoon Susi-hiihdosta, joka on rento laturetki, osanottajina kaiken ikäisiä sunnuntaihiihtäjiä.  Espoo-hiihdon pitäisi olla koko perheen tapahtuma, ei mikään mustikkasoppamiesten Finlandiahiihto.  Jopa ajanoton voisi unohtaa, tärkeintä olisi osallistuminen.

Haasteena on sopivan reitin löytäminen, lumitilanteen ohella. Espoo-hiihdon olisi hyvä tukeutua mahdollisimman paljon kaupungin latuverkkoon, mutta reitin olisi hyvä olla ympyränmuotoinen: näin hiihtoon voisi tulla mukaan reitin varrelta eri lähtöpaikoista ja hiihtomatkan pituus olisi osallistujien valittaessa.  Reitin varrella olisi useita huoltopisteitä. Esimerkkireitti voisi olla Oittaa-Keskuspuisto-Latokaski- Vanttila-Kyytimäki-Gumbölen kartano-Pirttimäki-Oittaa, vain Vanttilasta Kyytimäkeen tarvittaisiin uutta latua, jolloin reitistä saataisiin ainakin 30-50 kilometriä pitkä.  Toinen vaihtoehtoreitti voisi olla Oittaalta pohjoiseen kiertyvä ympyräreitti.  Muitakin vaihtoehtoisia reittejä on kyllä olemassa. Reittejä voi tutkistella vaikka pääkaupunkiseuden ulkoilukartta-palvelusta.

Tapahtuma pitäisi järjestää espoolaisten hiihtoseurojen ja kaupungin yhteistyöllä.  Joten istukaapa alas Espoon liikuntatoimi ja hiihtoseurat ja lähtekää toteuttamaan meille espoolaisille oma laturetki.

4 kommenttia:

Martti Tieaho kirjoitti...

Hyvä Antti. Järjestin sivutoimenani aikanaan Espooseen rantamaratonin. Siinä tarvittiin uusia ulkoilureittien pätkiä, jotka rakennutin. Palkinnoksi sain lähettää kolme ensimmäistä maratonia matkalle. Yhteistyössä Se onnistui ja jatkuu nyt seurojen puolesta. Siis tsemppiä.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

However the principal functionality of [url=http://www.bocachicaplaya.com/hogansitoufficiale.htm]scarpe Hogan outlet[/url]
Asus laptops and notebooks derives from their portability that provides you with a [url=http://www.bocachicaplaya.com/hogansitoufficiale.htm]Hogan Sito Ufficiale[/url]
lot of [url=http://www.bocachicaplaya.com/hogansitoufficiale.htm]scarpe Hogan outlet[/url]
great benefits. The [url=http://www.bocachicaplaya.com/hogansitoufficiale.htm]scarpe Hogan[/url]
first advantage [url=http://www.bocachicaplaya.com/hogansitoufficiale.htm]Hogan Sito Ufficiale[/url]
Asus notebooks is that they are very smaller than average light, which ensures that you can fit them with your backpack and go. A few of [url=http://www.bocachicaplaya.com/hogansitoufficiale.htm]Hogan outlet[/url]
them are 1kg or less. and aren't a lot more that 10 inches in total which means that they literally tend to be the rough weight and size of [url=http://www.bocachicaplaya.com/hogansitoufficiale.htm]Hogan Sito Ufficiale[/url]
a http://www.bocachicaplaya.com/hogansitoufficiale.htm
book.
They are the basic steps how you can make coin purses out from [url=http://www.bocachicaplaya.com/hogansitoufficiale.htm]scarpe Hogan[/url]
some old socks that you've. They're just one or two of [url=http://www.bocachicaplaya.com/hogansitoufficiale.htm]scarpe Hogan[/url]
the ideas that you can do to recycle your existing stuff you could have. You should assist socks which have been thick so that it can hold more coins without ripping apart..

Anonyymi kirjoitti...

[url=http://buyonlineaccutaneone.com/#qocqr]accutane 10 mg[/url] - cheap generic accutane , http://buyonlineaccutaneone.com/#lqgza accutane 5 mg