Yhden totuuden itsenäinen Suomi

Huomenna Suomi täyttää 95-vuotta. Juhlimme itsenäisen kansan valtion olemassa oloa. Arvokasta asiaa. Muistelemme Suomen itsenäisyyden syntymähetkiä, sitä kuinka Venäjän vallan alaisesta suur-ruhtinaskunnasta kehittyi itsenäinen valtio.  Repivän sisällissodan jälkeen demokratia kehittyi, hetkellisten taka-askelten jälkeen.  Kieliriitojen jälkeen kahden kotimaisen kielen asema vakiintui, vähemmistökielelle turvattiin kansainvälisesti arvostettu asema. 

Maailmanpolitiikka kiristyi, tuli sota ja suomalaiset sotivat veli venäläisiä ja saksalaisia vastaan. Naiset ja lapset joutuivat venymään äärimmäisissä olosuhteissa. Tuhansia lapsia lähetettiin sotalapsiksi Ruotsiin, mikä koitui monelle traumaattiseksi kokemukseksi.  Sodan jälkeen koko valtion olemassa olo oli uhattuna, mutta kansanvalta voitti ja Suomikin pääsi sodan jälkeiseen yleismaailmalliseen kehitykseen mukaan. Maalta muutettiin kaupunkeihin ja osa kansalaisista muutti Ruotsiin paremman leivän perässä.  Hyvinvointivaltion kehittäminen aloitettiin, koko maahan tuli peruskoulu.  Olimme pohjolan Japani, mutta laman tullessa putosimme tuolilta. Nokia tuli, muttei mennyt, ja nyt olemme taas epävarmoissa tunnelmissa.

Mutta me emme tätä Suomea juhli. Tai juhlimme, mutta keskitymme täysin noin kuuden vuoden periodiin omassa historiassamme. Olemme talvi- ja jatkosodan (+ Lapin sodan) vankeja. Sotahistoria on taas kerran kokenut uusrenessanssin, kansa on taistellut iltapäivälehdissä jo pidemmän aikaan. Hylsyt vain lentävät erilaisten sotakokemusten valossa.

Veteraanit ansaitsevat kunnioituksensa, mutta sitä ansaitsevat myös monet muut ihmiset 75-vuotisen itsenäisyytemme aikana. Sen ansaitsevat ne monet äidit ja isät, jotka ovat kasvattaneet perheensä paremman elämän toivossa. Sen ansaitsevat ne monet merkittävät poliitikot, jotka ovat vieneet maatamme eteenpäin menneinä vuosikymmeninä. Sen ansaitsevat ne kulttuurin ja liikunnan suomalaiset tähdet, jotka antaneet suomalaisille hienoja hetkiä koko 75-vuotisen itsenäisyyden aikana.

Kun huomenna katsomme linnan juhlien haastattelua, kuulemme jokaisen haastateltavat kiittävän veteraaneita. Yllättäisivät ja jättäisivät sotahistoriahypetyksen sikseen. Joskus on hyvä jo vähän unohtaa ja keskittyä muihinkin asioihin.