Vaaleista jäi luu käteen

Demarien vaalimenestys ei ollut kaksinen. Ei valtakunnan tasolla, ei Espoossa, eikä henkilökohtaisesti. Miksi? Muista lukiessasi, että kirjoittaja hieman pettyi omaan vaalitulokseensa ja se saattaa ehkä näkyä tekstissä. Tämä ei ole katkeran miehen tilitys, 

kirjoittaminen on minulle vain hyvä tapa käsitellä erilaisia asioita. AIna pitää yrittää oppia menneistä.

Aloitetaan valtakunnan tasolta. Demareilla on ollut hyvä henki toukokuun puoluekokouksesta alkaen. Kesän jäätelökesä-kampanja oli minusta, joka suhtautui kampanjaan alun perin epäilevästi, mukava ja piristävä poikkeus puolueiden kampanjoissa. En löydä puolueen kuntavaalikampanjasta sen kummempaa arvostelemista, puoluesihteerikin näytti kiertävän maata tukka putkella.

Demareille jäi musta pekka käteen hallituksen sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen viivästymisestä. Vaikka tarkoituksena (ehkä) oli näyttää kokoomukselle kaapin paikka, ei pystytty uskottavasti vakuuttamaan kansaa, että demarit laittavat kampoihin järkevistä syistä. Tästä joku voi tosin olla täysin toista mieltä.  Ehkä nyt shakkimestarin siirrot eivät menneet ihan suunnitelmien mukaisesti.

Pahempi virhe minusta oli valita lähteä ratsastamaan veroparatiisi-teemalla kuntavaaleissa. Miksi puolue valitsi toiseksi pääteemakseen sellaisen asian, josta puolet kansasta ei ole kuulutkaan? En ole ainoa, joka on ihmetellyt tämän teknisluonteisen asian valitsemista tavoitteeksi. Kun valtakunnallinen kuntavaalikeskustelu oli muutenkin hyvin vaikeaselkoista sote-keskustelua, tavallisille ihmisille puhuva puolue ottaa päätavoitteekseen oikeasti aika pienen ja vaikeaselkoisen ongelman. Sitten me demarit ( taas kerran) valitamme pienen äänestysprosentin surkeutta ja sen näkymistä vaalituloksessa. Herätys nyt siellä puoluetoimistossa, kampanjaa ei kannata tehdä oppurtunistisesti  jonkin julkisuudessa vähän aikaa olleen asian  avulla (tätä samaa on tehty jo monta kertaa peräkkäin eri vaaleissa). Ei toimi.

Espoossa SDP:n kannatus oli 13,6 prosenttia. Vihreät pyyhkivät demareilla lattiaa ja ottivat kakkospaikan toiseksi suurimpana puolueena kokoomuksen jälkeen. Vihreät saivat melkein neljä tuhatta ääntä enemmän kuin demarit. Perussuomalaiset nousivat, mutta jäivät onneksi demareiden taakse, vain noin 1500 äänen taakse. 

Sanoin työkaverilleni ennen vaaleja, että demareiden kampanja on ollut mielestäni parempi kuin neljä vuotta sitten, ja jos nyt emme pärjää vaaleissa, niin sanoma ei vain uppoa. Nyt taisi käydä näin.  Nuoren ja koulutetun väestön Espoossa, jäämme kokoomuksen ja vihreiden jalkoihin, emmekä saa tarpeeksi ääniä nuorilta ja lapsiperheiltä.

Kaikki SDP:n edustajiksi valitut valtuutetut ansaitsivat paikkansa ja kansa on heidän valinnut. Jotain paljastavaa on siinä, että valtuustoryhmän nuorin on 39-vuotias Maria Jungner. 30 eniten ääniä saaneen demarin joukossa on kaksi alle 30-vuotiasta, neljä alle 40-vuotiasta, yhdeksän alle 50-vuotiasta. Eli 30:stä eniten ääniä saaneista demareista 21 on yli 50-vuotiaita (heistä yhdeksän on yli 60-vuotiaita).

 Pidemmän päälle tämä Espoon tilanne on kestämätön (sama tilanne on varmaan myös Helsingissä), jos puolue haluaa puhutella myös muitakin kuin vanhempaa väestöä. Tulevassa valtuustoryhmässä on kolme opettajataustaista valtuutettua (Markku Sistonen, Jasminiitta Lumme ja Martti Hellström), joiden toivon tuovat koulutusasioita aiempaa enemmän esille.  Jos haluamme pärjätä tulevaisuudessa nykyistä paremmin, meidän on keskityttävä koulutusasioihin nykyistä enemmän.

Nuorien demareiden on erittäin vaikea nousta valtuustoon. Esimerkiksi Tipsu Sollasvaara teki kovasti töitä ja ihan hyvän kampanjan, mutta äänimäärä oli hänelle varmasti pettymys, vain reilut sata ääntä.  Nyt pitääkin aloittaa järjestelmällinen kampanja, että nuoria nostetaan esille ja tulevissa vaaleissa konkarit nostavat nuoria eteenpäin, muuten ne vähät nuoret turhautuvat ja siirtyvät tekemään jotakin muuta.

Entä oma tulokseni? Ennen vaaleja arvelin minulla olevan mahdollisuuksia viimeiseen demarien valtuustopaikkaan, tiesin, että minun pitää saada yli 300 ääntä tullakseni valituksi. Sain 248 ääntä, joten kovin kauaksi en jäänyt. Satsaukseni vaaleihin oli aivan eri luokkaa kuin neljää vuotta sitten, joten olin luonnollisesti pettynyt, varsinkin kun tulin valituksi neljänneksi varavaltuutetuksi.

Tein ehkä virheen siinä, että keskityin liiaksi kampanjoimaan Espoon keskuksen alueelle.  Olisi pitänyt olla isompi tukiryhmä ja levittäytyä voimakkaammin muihin kaupunginosiin. Sain hyvää vetoapua Jaana Leppäkorvelta, joka luopui paikastaan ja ikään kuin testamenttisi äänensä minulle.  Ongelma oli tietenkin se, että olemme profiililtamme aika erilaisia ja kaiken lisäksi eri sukupuolta. Lapsiperheiden asioista puhuva sosiaalityöntekijä ei vaihdu helposti vähän enemmän talousasioista puhuvaan elinkeinoasioiden päällikköön ja mieheen. Veikkaan, että Jaanan ex- äänestäjät siirtyivät pääosin Johanna Värmälän tai jonkun Vihreän naisen joukkoihin.

Olen siinä mielessä ongelmallisessa asemassa, että vanhemmille demariäänestäjille olen liian nuori (yhä) ja duunarit eivät ehkä ihan samaistu minuun. Monille perheellisille, korkeasti koulutetuille, olen taas väärässä puolueessa ja liian tuntematon.

Vaalituloksessa lämmittää se, että omalla asuinalueellani Espoon Sunassa sain toiseksi eniten ääniä Timo Soinin jälkeen. Ilmeisesti alueen tutut asukkaat ovat arvostaneet toimintaani viime vuosien aikana (kiitos!). Myös Kaupunginkallion äänestysalueella olin kärkikymmenikössä. Mutta muualla ei sitten sijoituksilla juhlittukaan.

Tällä äänimäärällä tulen saamaan ihan hyvän lautakuntapaikan. Tehdään siinä hommassa työtä äänestäjien eteen seuraavat neljä vuotta.

Kiitoksia minua äänestäneille.