Demarien vaalimenestys ei ollut kaksinen. Ei valtakunnan
tasolla, ei Espoossa, eikä henkilökohtaisesti. Miksi? Muista lukiessasi, että
kirjoittaja hieman pettyi omaan vaalitulokseensa ja se saattaa ehkä näkyä
tekstissä. Tämä ei ole katkeran miehen tilitys,
kirjoittaminen on minulle vain hyvä
tapa käsitellä erilaisia asioita. AIna pitää yrittää oppia menneistä.
Aloitetaan valtakunnan tasolta. Demareilla on ollut hyvä
henki toukokuun puoluekokouksesta alkaen. Kesän jäätelökesä-kampanja oli
minusta, joka suhtautui kampanjaan alun perin epäilevästi, mukava ja piristävä
poikkeus puolueiden kampanjoissa. En löydä puolueen kuntavaalikampanjasta sen
kummempaa arvostelemista, puoluesihteerikin näytti kiertävän maata tukka
putkella.
Demareille jäi musta pekka käteen hallituksen sosiaali- ja
terveyspalvelu-uudistuksen viivästymisestä. Vaikka tarkoituksena (ehkä) oli
näyttää kokoomukselle kaapin paikka, ei pystytty uskottavasti vakuuttamaan
kansaa, että demarit laittavat kampoihin järkevistä syistä. Tästä joku voi
tosin olla täysin toista mieltä. Ehkä
nyt shakkimestarin siirrot eivät menneet ihan suunnitelmien mukaisesti.
Pahempi virhe minusta oli valita lähteä ratsastamaan
veroparatiisi-teemalla kuntavaaleissa. Miksi puolue valitsi toiseksi pääteemakseen
sellaisen asian, josta puolet kansasta ei ole kuulutkaan? En ole ainoa, joka on
ihmetellyt tämän teknisluonteisen asian valitsemista tavoitteeksi. Kun
valtakunnallinen kuntavaalikeskustelu oli muutenkin hyvin vaikeaselkoista
sote-keskustelua, tavallisille ihmisille puhuva puolue ottaa päätavoitteekseen
oikeasti aika pienen ja vaikeaselkoisen ongelman. Sitten me demarit ( taas
kerran) valitamme pienen äänestysprosentin surkeutta ja sen näkymistä
vaalituloksessa. Herätys nyt siellä puoluetoimistossa, kampanjaa ei kannata tehdä oppurtunistisesti jonkin julkisuudessa vähän aikaa olleen asian avulla (tätä samaa on tehty jo monta kertaa
peräkkäin eri vaaleissa). Ei toimi.
Espoossa SDP:n kannatus oli 13,6 prosenttia. Vihreät
pyyhkivät demareilla lattiaa ja ottivat kakkospaikan toiseksi suurimpana
puolueena kokoomuksen jälkeen. Vihreät saivat melkein neljä tuhatta ääntä
enemmän kuin demarit. Perussuomalaiset nousivat, mutta jäivät onneksi
demareiden taakse, vain noin 1500 äänen taakse.
Sanoin työkaverilleni ennen vaaleja, että demareiden
kampanja on ollut mielestäni parempi kuin neljä vuotta sitten, ja jos nyt emme
pärjää vaaleissa, niin sanoma ei vain uppoa. Nyt taisi käydä näin. Nuoren ja koulutetun väestön Espoossa, jäämme
kokoomuksen ja vihreiden jalkoihin, emmekä saa tarpeeksi ääniä nuorilta ja
lapsiperheiltä.
Kaikki SDP:n edustajiksi valitut valtuutetut ansaitsivat
paikkansa ja kansa on heidän valinnut. Jotain paljastavaa on siinä, että
valtuustoryhmän nuorin on 39-vuotias Maria Jungner. 30 eniten ääniä saaneen
demarin joukossa on kaksi alle 30-vuotiasta, neljä alle 40-vuotiasta, yhdeksän
alle 50-vuotiasta. Eli 30:stä eniten ääniä saaneista demareista 21 on yli
50-vuotiaita (heistä yhdeksän on yli 60-vuotiaita).
Pidemmän päälle tämä
Espoon tilanne on kestämätön (sama tilanne on varmaan myös Helsingissä), jos
puolue haluaa puhutella myös muitakin kuin vanhempaa väestöä. Tulevassa
valtuustoryhmässä on kolme opettajataustaista valtuutettua (Markku Sistonen,
Jasminiitta Lumme ja Martti Hellström), joiden toivon tuovat koulutusasioita
aiempaa enemmän esille. Jos haluamme
pärjätä tulevaisuudessa nykyistä paremmin, meidän on keskityttävä
koulutusasioihin nykyistä enemmän.
Nuorien demareiden on erittäin vaikea nousta valtuustoon.
Esimerkiksi Tipsu Sollasvaara teki kovasti töitä ja ihan hyvän kampanjan, mutta
äänimäärä oli hänelle varmasti pettymys, vain reilut sata ääntä. Nyt pitääkin aloittaa järjestelmällinen
kampanja, että nuoria nostetaan esille ja tulevissa vaaleissa konkarit nostavat
nuoria eteenpäin, muuten ne vähät nuoret turhautuvat ja siirtyvät tekemään
jotakin muuta.
Entä oma tulokseni? Ennen vaaleja arvelin minulla olevan
mahdollisuuksia viimeiseen demarien valtuustopaikkaan, tiesin, että minun pitää
saada yli 300 ääntä tullakseni valituksi. Sain 248 ääntä, joten kovin kauaksi
en jäänyt. Satsaukseni vaaleihin oli aivan eri luokkaa kuin neljää vuotta
sitten, joten olin luonnollisesti pettynyt, varsinkin kun tulin valituksi
neljänneksi varavaltuutetuksi.
Tein ehkä virheen siinä, että keskityin liiaksi kampanjoimaan
Espoon keskuksen alueelle. Olisi pitänyt
olla isompi tukiryhmä ja levittäytyä voimakkaammin muihin kaupunginosiin. Sain
hyvää vetoapua Jaana Leppäkorvelta, joka luopui paikastaan ja ikään kuin
testamenttisi äänensä minulle. Ongelma
oli tietenkin se, että olemme profiililtamme aika erilaisia ja kaiken lisäksi
eri sukupuolta. Lapsiperheiden asioista puhuva sosiaalityöntekijä ei vaihdu
helposti vähän enemmän talousasioista puhuvaan elinkeinoasioiden päällikköön ja
mieheen. Veikkaan, että Jaanan ex- äänestäjät siirtyivät pääosin Johanna
Värmälän tai jonkun Vihreän naisen joukkoihin.
Olen siinä mielessä ongelmallisessa asemassa, että
vanhemmille demariäänestäjille olen liian nuori (yhä) ja duunarit eivät ehkä
ihan samaistu minuun. Monille perheellisille, korkeasti koulutetuille, olen
taas väärässä puolueessa ja liian tuntematon.
Vaalituloksessa lämmittää se, että omalla asuinalueellani
Espoon Sunassa sain toiseksi eniten ääniä Timo Soinin jälkeen. Ilmeisesti
alueen tutut asukkaat ovat arvostaneet toimintaani viime vuosien aikana
(kiitos!). Myös Kaupunginkallion äänestysalueella olin kärkikymmenikössä. Mutta
muualla ei sitten sijoituksilla juhlittukaan.
Tällä äänimäärällä tulen saamaan ihan hyvän
lautakuntapaikan. Tehdään siinä hommassa työtä äänestäjien eteen seuraavat
neljä vuotta.
Kiitoksia minua äänestäneille.
10 kommenttia:
Hyvä kirjoitus! Toivon että ensi kerralla menee paremmin, niin sinun kuin meidän demareiden kannalta yleisesti, sekä Espoossa että muualla maassa. Tsemppiä työhösi Antti!
Hei Antti, entinen kollegasi Tehyn vuosilta täältä kannustaa! Nyt vaan tsemppi päälle ja hyvää työtä lautakunnissa. Et ole vielä seuraavissa vaaleissa liian vanha. FB-kommentointisi oli mukavaa seurattavaa. terkuin Merja me/Sairaanhoitajaliitto
Voimia vaan jatkoon. Tanu
Tiedän tunteen: sitä tekee enemmän ja paremmin kuin viimeksi, ja tulos on silti noin sama kuin viimeksi. Vähän niin kuin ruusunpunaiseen peiliin katsoisi :)
Olet tehnyt kunnolla työtä, ja useimmiten työnteko palkitaan. Jos ei muuta niin lautakuntapaikkoina.
Valitettavasti "arkinen duuni" ei näy kuin osalle äänestäjistä.
Muistaakseni olimme viimeisinä vaaliviikkoina sattumalta kolmena aamuna samalla juna-asemalla jakamassa lehtiä ja esitteitä.
Tony, kerätään tässä vähän motivaatiota. Eiköhän tässä ensi vuoden puolella olla taas uudella motivaatiolla kerättynä.
Valtuustoryhmässä tuskin jaksan toimia yhtä aktiivisesti kuin ennen.
Pitää yrittää vaikuttaa puolueen sisällä uudistumisen tärkeyden puolesta.
Vihreiltä kova tulos. Onnittelut siitä.
Annoin Jupperin alueelta äänistäsi 50%, toivottavasti se ei mene hukkaan seuraavan neljän vuoden aikana. Ajatuksesi esim. kaavoittamisesta sopii aivan hyvin laajemmankin alueen teemaksi. Pyrkimyksesi profiloitua juuri Sunan ehdokkaana oli - Espoon tältä laidalta katsottuna - enemmänkin haitta kuin etu.
Tsemppiä jatkossa, kaltaisiasi dynaamisia uudenajan demareita tarvitaan!
Moi, kiitos. En mä yrittänyt profiloitua mitenkään Sunan edustajana. Satun vaan siellä asumaan ja olen jonkin verran ollut aktiivinen eri hommissa.
Mutta otetaan oppia kaikesta.
Kaupunginsuunnittelu kyllä kiinnostaa...
Suomessa ei vaan ole enää työväenluokkaa, johon voisit vedota. Punakapinasta on kulunut aikaa jo pian sata vuotta, arvot ovat sekoittuneet moneen kertaan. Kokkareiden vasen laita edustaa arvojasi vihreiden tapaan samalla lailla, vaikea kilpailla äänistä. Esim. täältä Kökkelistä ei tainnut tulla kuin pari ääntä omani lisäksi sinulle eli kilpailu on tosi kovaa. Lisäksi on huomioitava se, että alempi keskiluokka haluaa mieluummin samaistua hyvin toimeentuleviin kokkareihin (sairaanhoitajat, poliisit, muut yhteiskunnan tukipylväät, ym. ns. paremi väki) kuin vanhaan teollisuustyöväenluokan taistelupuolueeseen eli vasemmistoon. Se on jotenkin hienompaa kuin voi samaistua vuorineuvosten hillittyyn charmiin ja elämän näennäiseen helppouteen, vaikka veropolitiikka johtaa harhaan. Ei muuta kuin uutta matoa koukkkuun ja positiivisesti eteenpäin politiikan vaikealla saralla. Se on toisaalta totta, että asioita yksinkertaistamalla saa aatteensa ja ideologiansa helpommin köyhän kansan tajuntaan, sen osoitti jo eräs itävaltalainen puoliorpo korpraali 30-luvulla.
Hei, kiitos sulle anonyymi. Uutta matoa tulee varmasti koukkuun! No hatä!
On a side note: I love Amazon cards!!
[url=http://mini.dha-appraisals.com/]payday uk[/url]
payday loans uk
Lähetä kommentti