Yleinen hokema on, että nykyajan lapset eivät liiku
tarpeeksi, vaan katselevat liikaa televisiota ja roikkuvat turhan paljon
netissä. Hämmästyin siis itsekin, kun
kuulin, että suomalaiset lapset ovat joissain kansainvälisissä vertailuissa
kärkipäässä liikkumisen määrässä 11-vuotiaina.
Tosin 15-vuotiaiden keskuudessa liikunnan määrä on taas
vähentynyt merkittävästi 11 ikävuoteen verrattuna. Kriittiset vuodet näyttävät
koskettavan juuri esimurrosikäisiä, aikaa jolloin entiset harrastukset helposti
jäävät. Itselleni kävi vähän samalla tavalla, lopetin jalkapallon pelaamisen
B-junioireihin siirtymisen kynnyksellä, mikä jälkeenpäin monta kertaa harmitti.
Lasten varsinainen liikunnan harrastaminen ei ole vähentynyt kyselytutkimusten perusteella ja liikunnan harrastaminen urheiluseuroissa on jopa lisääntynyt. Mutta samaan aikaan lapset ja nuoret ovat lihoneet, nuorten fyysinen kunto on heikentynyt ja erilaiset tuki- ja liikuntaelinoireet ovat lisääntyneet.
Lasten liikunnan harrastamisessa on tainnut käydä niin, että
se on siirtynyt entistä enemmän urheiluseuroihin. Seurojen toimintaan
osallistuvat lapset ovat harrastuksensa piirissä yhä enemmän aikaa joka viikko.
Vanhemmat kokevat paineita siitä onko heidän lapsillaan riittävästi
harrastuksia ja osittain sen takia monen lapsen harrastusmäärät ovat melko
korkealla tasolla. Jossain vaiheessa
lapset kyllästyvät harrastuspaineisiin ja lopettavat liikunnan seuratasolla.
Samaan aikaan arkiliikunta vähenee. Kodin viihdemahdollisuudet syövät
arkiliikunnalta aikaa ja lisääntynyt autoilu, mutta myös julkinen liikenne
vähentää kävelyä ja pyöräilyä perheiden kulkumuotona. Itse en voi esimerkiksi
ymmärtää ollenkaan lasten kuljettamista kouluun autolla, jos matka ei ole kohtuuton.
Myös lasten ulkoilu ja pihaleikit, arkiliikunnan tehokas keino, ovat
mutu-tuntuman mukaan vähentyneet.
Lasten ja nuorten liikkumiseen vaikuttaa luonnollisesti moni
tekijä. Esimerkiksi perhe, kaverit, koulu, asuinympäristö ja terveys. Kavereita
lukuun ottamatta kaikkiin tekijöihin pystytään politiikalla vaikuttamaan
kuntatasolla. Esimerkiksi meillä
Espoossa koulu tekee hyvää työtä liikuntakasvatuksessa ja ainakin Sunan
koulussa järjestetään erilaisia liikuntakerhoja, joiden hinta on kohtuullinen ja
laatu vaikuttaa hyvältä. Asuinympäristön suunnittelussa varmistetaan
leikkipuistojen riittävä määrä ja virikkeellinen ympäristö.
Urheilutilat ovat ainakin kohtuullisella
tasolla, eikä liikunnan harrastaminen ole seinistä kiinni, vaikka puutteita
varmasti on. Espoossa on myös tajuttu, että on järkevä yrittää tavoittaa niitä
kohderyhmiä, joiden liikkuminen on vähäistä.
On perustettu erilaisia matalan kynnyksen liikuntakerhoja, joihin voi
osallistua helposti ja kokeilla erilaisia lajeja. Suvelan lähiöön on rakennettu
hieno parkour
puisto, joka takuulla tarjoaa
puisto, joka takuulla tarjoaa
Olisiko kuitenkin kokeiltava jotain uutta? Yhdistettävä
nuoriso-, liikunta ja kulttuuritoimen resurssit ja polkaistava jonkinlainen
uusi kokeilu käyntiin? Annetaan lapsille tiloja vapaaseen käyttöön, mutta
lievällä valvonnalla ja ohjauksella. Päiväkoteihin kiertävä liikunnanohjaaja? Fillarilla
kouluun-haastekisa?
Mutta mitä tehdä meille vanhemmille, jotka omalla
toiminnallamme vaikutamme lastemme arkiliikunnan määrään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti