Olin torstai-iltana Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan
ja sivistystoimen iltakoulussa, jonka otsikkona oli ”Lasten ja nuorten
hyvinvoinnin tukeminen ja aktiivisen osallisuuden vahvistaminen”. Aihe liittyy nuorten syrjäytymiseen, joka
koskettaa jokaista Suomen kuntaa. Espoossa jää noin 3000 nuorta peruskoulun
jälkeen koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle. Noin 12 prosenttia ikäryhmästä.
Inhoan termiä syrjäytynyt, koska se luokittelee jokaisen
tähän ryhmään kuuluvan nuoren kadonneeksi sieluksi, vaikka taustalla on erilaisia yksilöitä, erilaisin syin. Espoossa
riskiryhmään kuuluvat esimerkiksi kodin ulkopuolelle sijoitetut ja huostaan
otetut lapset (noin 700 vuosittain), asunnottomat nuoret (noin 120 Espoossa),
mielenterveyteen sairaalahoitoa saaneet nuoret (136 nuorta vuonna 2010) ja
vanhemmuudenpuutetta (24-27 %:a koulutusasteesta riippuen vuonna 2010)
kokeneet. Näihin ryhmiin kuuluvilla
nuorilla on muita nuoria suurempi riski tippua keskiarvonuorten kelkasta
opiskelu- ja työelämävalintojen suhteen.
Kelkasta tippuminen on vaiheittaista. Taka-askeleet
seuraavat toisiaan ja lopulta ollaan pohjalla. Kelkasta tippuminen tapahtuu
usein sukupolvesta toiseen siirtyvänä kehityksenä, monella koulutuksen ja
työelämän ulkopuolella olevalla vanhemmat ovat työttömiä tai yhteiskunnasta esimerkiksi
alkoholin ja mielenterveysongelmien takia syrjäytyneitä.
Presidentti Sauli Niinistön kampanja syrjäytymistä kohtaan (http://www.tavallisia.fi/) on saanut
aikaan naureskelua erityisesti vasemmistopiireissä sosiaalisessa mediassa.
Ministeri Arhinmäki tyrmäsi kampanjan omassa blogissaan .
Vasemmistoliiton ajattelun voi ehkä tiivistää tähän Arhinmäen lauseeseen: ”Hyvinvointivaltion vastuuta kansalaisistaan ei
voi ulkoistaa, vaikka nämä kansalaiset eivät vielä äänestysiässä olisikaan.”
Vasemmiston ja oikeiston erot kiteytyvät siihen, että
vasemmisto korostaa julkisen vallan velvollisuutta turvata, edistää ja tukea
yksilöiden valintoja, tässä tapauksessa nuorten. Oikeisto kärjistäen korostaa
yksilöiden oman valinnan merkitystä, haluten lisätä ihmisten omaa vastuuta,
mutta myös samalla läheisten ja kansalaisten yleistä vastuuta toisistaan. Tämä
klassinen ero näkyy aika tavalla suhtautumisessa presidentin kampanjaan.
Nuorten syrjäytymiskeskustelu tarjoaa siis ainekset
perustavanlaatuiselle sosiaalipoliittiselle keskustelulle. Olen itsekin hämmennyksen
vallassa. Se palveluiden verkko, jota Espoon kaupunki tarjoaa lapsille ja
nuorille, on laaja. On suomenkielisen opetuksen, suomenkielisen
varhaiskasvatuksen, kaupunkikulttuurin, liikuntapalveluiden, nuorisopalveluiden
ja vapaa sivistyön palveluita sekä erikseen sosiaali- ja terveystoimen
palvelut. Kokonaisuuden hallinnassa on
puutteita ja siinä, ettei nuoria ja perheitä osataan lähestyä oikein. Asunnottomat mielenterveys- ja
päihdeongelmaiset eivät oikein kiinnity palveluihin tai heille ei ole
riittävästi palveluita. Muita puutteita
on varmasti.
Mutta silti, mikä on yksilön vastuu? Mikä on vanhempien tai muiden läheisten vastuu ja velvollisuus? Viranomaistoiminnalla on erittäin vaikea puuttua
asioihin, jos nuori ei ole itse aktiivinen. Silloin nuoren lähimmäisten on
otettava vastuuta enemmän. Vastuuta
kanssaihmisistä ei voi ulkoistaa viranomaisille.
Miksi nuori ei ole sitten aktiivinen? Kouluko lannistaa,
perhe, kokemukset, ympäristö, yleinen ilmapiiri? Vaikeita kysymyksiä.
1 kommentti:
[url=http://datingdirectlyservices.com/#tnvje]girls dating[/url] - online dating site , http://datingdirectlyservices.com/#sefeu online dating
Lähetä kommentti