Vuoden 2011 tilinpäätös

Poliittiset luottamustehtävät ovat tältä vuodelta ohitse, viime viikolla minulla oli viimeiset kokoukset, kaupunginvaltuuston kokous maanantaina ja keskiviikkona yksilöasiainjaoston kokous.  Torstaina olisi ollut vielä mielenkiintoinen sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous, mutta minulla oli este ja varamies tuurasi minua kokouksessa.

Tämä syksy on ollut muutenkin aika raskas, sillä suoritin saaristolaivuritutkinnon työväenopistossa  ja olen vaimoni kanssa osallistunut myös raskaaseen, mutta myös antoisaan perheemme tulevaisuuteen mahdollisesti vaikuttavaan koulutukseen.  Mutta niistäkin selvittiin ja olen täysissä sielun ja ruumiin voimissa ensi vuoden poliittisia haasteita varten.

Tulin valituksi Keski-Espoon sosialidemokraattien puheenjohtajaksi ensi vuodeksi. Tarkoitukseni on yhdessä johtokunnan kanssa saada yhdistyksen toiminta hieman paremmin toimivaksi. Ensi vuonna on lokakuussa kuntavaalit ja tavoitteena on että yhdistyksemme tekee hyvää vaalityötä syksyllä.  Aion itse asettua myös ehdolle ja vaaleissa pitää saada sen verran ääniä, että varamiehen paikka vaihtuu varsinaiseksi valtuutetun asemaksi.

Olen vuoden mittaan välillä pohtinut millainen on hyvä poliitikko. Pitääkö hänen ajaa jonkin tietyn väestöryhmän aseman parantamista? Espoon etuja? Yhteiskunnallista tasa-arvoa? Pitääkö hänen seisoa päätöstensä takana ja puolustaa niitä vai poimia mahdollisimman paljon irtopisteitä vastustamalla vähänkin vaikeita asioita?

Vaikeita kysymyksiä, joihin ei ole selkeitä vastauksia.  Välillä vaikuttaa, että Espoon paikallispolitiikassa, varsinkin lautakuntatasolla, energiaa kuluu suunnattomasti eri intressien yhteensovittamiseen, ei aina niin luottamuksellisessa ilmapirissä. Olen siitä tyytyväinen, että sain (ehkä) tälläkirjoituksellani edes vähän eteenpäin sitä kehitystä, että Espoossa on pohdittu yhteistuumin mitä terveysasemien toiminnan parantamiseksi pitää tehdä.  Uskon yhä, että vain yhteistyöllä terveysasemat saadaan toimimaan.

Ikävintä kuluvan vuoden Espoon sosiaali- ja terveystoimen asioissa ovat olleet Espoon ”Orkidea” sairaalan kohtalo ja Ruusukodin lakkauttaminen. Olen pettynyt siihen, että hienot suunnitelmat, jotka Orkideaan liittyivät, näyttävät valuvan hiekkaan ja tuloksena on perinteinen laatikkosairaala Jorvin laatikkosairaalan viereen.  Toivottavasti olen väärässä ja Jorvin rakennettavasta tulevasta sairaalasta tulee yhtä hieno kuin suunnitellusta Orkideasta.  Niin toiminnallisesti kuin rakenteellisestikin.  Puolarmetsän kohtalo jää silti yhä auki.

Ruusukodin lakkauttaminen oli erittäin vaikea päätös. Vastustin lakkauttamista ensimmäisessä kokouksessa, mutta harkitsin silloin myös vakavasti toisenlaista kantaa. Ruusukodin asukkaiden kannalta lakkauttaminen on ikävä asia, siirrot aiheuttavat aina kärsimystä ja ylimääräistä huolta muistisairaille ihmisille. Mutta tulevaisuuden kannalta lakkauttaminen saattaa tuoda myös parannuksia esimerkiksi turvallisuuden kannalta.  Ruusukoti on roikkunut löysässä hirressä jo monta vuotta, joten lopullinen päätös asian suhteen oli tehtävä. Jos olisin osallistunut viime viikon kokoukseen, päätöksen tekeminen olisi ollut erittäin vaikeaa.  Järjen ja tunteen erottaminen on joskus mahdotonta.

Ennustetaan vielä hieman ensi vuoden asioista. Ensi vuonna tullaan Espoossakin keskustelemaan nykyistä enemmän Espoon asemasta itsenäisenä kuntana, kun maan hallitus tulee esittelemään kuntauudistuksensa periaatteet ja toimenpiteet.  Valtuuston puhujapöntössä tullaan vielä moneen kertaan julistamaan Espoon pyhää itsenäisyyttä.  Silloin on pohdittava sitä, missä roolissa kuntapoliitikko toimii, espoolaisten etujen ajajana vai laajempien väestöryhmien etujen ajajana.  Vai ovatko ne roolit edes ristiriidassa?

Se on selvää, että ihan entiseen malliin ei tulevaisuudessa voida mennä. Mutta ennen sitä:

rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta kaikille!