tiistaina, huhtikuuta 26, 2011

Espoon terveysasemat pelastetaan vain yhteistyöllä

Lähetin alla olevan tekstin Länsiväylä-lehteen. En tiedä julkaisevatko. Olen erittäin huolestunut Espoon terveysasemien tilanteesta ja siitä, että poliittiset päättäjät eivät kykene yhteistuumin ratkaisemaan ongelmia. Olen aina yhteistyön kannattaja, uskon että yhteistyöllä vaikeatkin asiat voidaan ratkaista.  Niin myös Espoon terveysasemien ongelmat. Tästä lähtee:


Terveysasemien tilanne on vakava. Pula osaavasta henkilökunnasta, erityisesti lääkäreistä, on johtanut siihen, että osassa terveysasemista ihmisille ei pystytä antamaan lääkäriaikoja. Lääkäripulan takia esimerkiksi Viherlaakson terveysaseman toimintaa on jouduttu supistamaan. Käytännössä Espoo ei toteuta sille lain mukaan kuuluvia tehtävää eli tarjoa asukkaille riittäviä terveyspalveluita. Palvelun tasossa ei yleensä ole ongelmaa, vaan siinä että palvelua ei tahdo saada.

Espoon terveyspalvelut ovat joutuneet negatiiviseen syöksykierteeseen, jonka lopputuloksena on julkisten terveyspalveluiden täydellinen romahtaminen, ellei kierrettä saada oikaistua. Nyt on viimeinen hetki saada terveysasemat toimiviksi ennen kuin väestön ikääntyminen alkaa toden teolla vaikuttaa Espoossa, ja pula osaavasta henkilökunnasta lisääntyy. Vaarana on, että kuntalaiset menettävät luottamuksensa terveysasemien toimintaan. Kun luottamus menee, sen palauttaminen on erittäin hankalaa.

Aivan ensimmäiseksi meidän on saatava Espoon kaupungin työnantajakuva paremmaksi, jotta työ Espoon terveysasemilla houkuttelee niin lääkäreitä kuin hoitajakin. Työtä yritetään kehittää jatkuvasti mielekkäämmäksi, mutta uudistuksia on mietittävä rohkeammin. Palkkatasoa on nostettava, jos se houkuttelee ammattilaisia terveysasematyöhön.! Henkilökunnan keskuuteen on saatava lisää tulevaisuudenuskoa, jotta he jaksavat vaativassa työssään nykyistä paremmin. Resurssikysymyksiä on tarkasteltava kriittisesti, onko nykyisillä resursseilla edes mahdollista saavuttaa inhimillistä palveluntasoa?

On käsittämätöntä, että vaikka kaikki Espoon valtuustoryhmät haluavat saada terveysasemapalvelut kuntoon, ne eivät tee yhdessä mitään konkreettista sen suhteen. Espoossa on vihdoin ymmärrettävä, että terveysasemat saadaan toimimaan vain virkamiesten ja poliittisten päättäjien yhteistyöllä. Ongelmavyyhtiä ei ratkaise kukaan virkamies tai poliitikko yksin. Tarvitaan selkeä viesti henkilöstölle ja kuntalaisille, että tilanne on vakava, mutta terveysasemapalvelut tullaan pistämään yhteistoimin kuntoon. Se ei ole helppoa, mutta se on mahdollista. Nyt tarvitaan poliittista johtajuutta!

Antti Aarnio
Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen (sd)

2 kommenttia:

Antti Aarnio kirjoitti...

Eipä näytä tämä kirjoitukseni pääsevän Länsiväylä-lehden mielipidepalstalle. Eikä kyllä ihme, sillä tilaa kirjoituksille ei lehdessä liiemmin ole.

Mutta minusta tämä aihe on koko ajan vain tärkeämpi. Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenet ovat tästä myös keskenään keskustelleet, mutta yhteistyö ei ole vielä lähtenyt toivomallani tavalla eteenpäin. Toivossa on hyvä elää.

Antti Aarnio kirjoitti...

Kyllä se sittenkin pääsi. Oheinen kirjoitus julkaistiin Länsiväylä-lehdessä 14.5.2011.