Pieni muutos, iso vaikutus

Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta teki toukokuun kokouksessaan päätöksen, joka ei vaikuta isolta päätökseltä, mutta on kuitenkin vaikutukseltaan merkittävä.

Hoivakotiasumisen päätöksentekomenettelyä muutettiin  siten, että ylilääkärin tekemistä hoidollisista ratkaisuista siirrytään sosiaalihuoltolain ja sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain edellyttämään päätöksentekoon.  Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että kun espoolainen vanhus alkaa olla siinä kunnossa, että ei pärjää tai halua asua enää omassa kodissaa, hän päättää hakea hoivakotipaikkaa. Tällöin käynnistetään palveluntarpeenarviointiprosessi, jossa arvioidaan asiakkaan kunto ja se onko hän oikeutettu saamaan hoivakotipaikan välittämästi, myöhemmin tai ei ollenkaan.

Tässä ei vielä ole mitään uutta, näin prosessi on mennyt aikaisemminkin. Uudessa, hyväksytyssä ohjeessa vanhus saa muutoksenhakukelpoisen päätöksen  saadessaan paikan hoitokodista tai saadessaan kielteisen päätöksen. Asiakkaalla on näin oikeus valittaa saamastaan päätöksestään jopa korkeimpaan hallinto-oikeuteen saakka. Tämä on uusi käytäntö ja on mielestäni merkittävämpi juttu kuin lautakunnan kokouksessa moni käsittikään.

On tietenkin hyvä, että asiakkaan (vanhuksen) asema ja oikeusturva paranee ja päätöksenteon avoimuus lisääntyy, kun saamastaan päätöksestä voi valittaa aivan kuten monista muistakin päätöksistä, kuten omaishoidon tuesta ja sosiaalihuoltolain mukaisista kuljetustuista. Tai vaikkapa toimeentulotukipäätöksistä.

Epäselvien tilanteiden mahdollisuus tietenkin lisää. Kun vahus saa osittain kielteisen päätöksen (hän jää odottomaan hoitopaikkaa jonoon, eikä hänelle voida kertoa kuinka kauan hän joutuu jonossa olemaan), niin milloin hänellä on oikeus valittaa saamastaan päätöksestä? Kuinka kauan jonossa joutuu lusimaan, ennen oikeutta valittaa?

Minua tämä asia kiinnostaa erityisesti, koska olen sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen yksilöasiainjaoston puheenjohtaja. Tässä jaostossa tullaan käsittelemään mahdolliset valitukset. Jo nyt päätösten tekeminen on välillä hankalaa, eikä hoivakotipaikkapäätösvalitusten tuominen jaostoon helpota tehtäväkentää todellakaan. Yksilöasiainjaostosta tulee kaupungin superjaosto tehtäviensä puolesta.

Yksi mielenkiintoinen asia vielä. Kaikki tietävät, että varakkaat ihmisillä on paremmat mahdollisuudet ja valinnanvapaudet saada terveys- ja sosiaalipalveluja Suomessa. Kun Espoossa kuntalainen, jolla on itse hankittu ja maksettu paikka yksityisessä hoivakodissa, hakee maksusitoumusta kaupungilta omaan hoitopaikkaansa (eli että kaupunki maksaisi laskun), hakemus käsitellään PÄÄOSIN samoilla periaatteilla kuin niiden vanhusten tapaukset, joilla ei ole itse hankittu ja maksettua hoitopaikkaa. Maksusitoumuksia myönnetään PÄÄOSIN vain niihin hoivakoteihin, joiden kanssa kaupungilla on sopimus tehtynä.  Mutta maksusitoumuksia on myönnetty myös muihin koteihin. Ja tullaan myös tulevaisuudessa myöntämään.

Sillä joka itse maksaa aluksi hoivakotipaikkansa on tasan tarkkaan paremmat mahdollisuudet valita oma hoivakotipaikkansa ja saada kaupungi se myös maksamaan. Ja se ei ole oikeudenmukaista se.

Tällaisia tapauksia ei ehkä ole monta vuodessa, mutta tässä on hyvä esimerkki siitä, miten rahalla saa ja hevosella pääsee sosiaali- ja terveyspalveluissa.