Keskiviikkona minulla oli viimeinen luottamustehtäviin liittynyt kokous, sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen yksilöasiainjaoston kokous. Siellä käsitellään valituksia, joita kuntalaiset ovat tehneet saamistaan päätöksistään. Jaoston asiat eivät aina ole helppoja tai mukavia, ja pääsääntöisesti jaosto jakaa vain kurjuutta.
Kokouksen jälkeen pohdimme, että syksystä on tulossa todella hankala. Sosiaali- ja terveyslautakunnassa on syksyllä esillä vaikeita asioita. Lautakunnalle tuodaan päätettäväksi esimerkiksi jo nyt paljon huomiota herättäneet vanhustenhuollon yksiköiden tulevaisuus. Ja muutenkin ensi vuoden talousarvion tekeminen tulee olemaan vaikeaa.
Kuntapolitiikassa toimiminen on kyllä aikaa vievää, joten kesätauko tulee tarpeeseen. Olen osallistunut kevään aikana neljään valtuuston kokokseen, kahdeksaan sosiaali- ja terveyslautakunnan kokoukseen tai seminaariin sekä kymmeneen yksilöasiainjaoston kokoukseen. Se on vähän enemmän kuin syksyllä kuvittelin.
Mutta asiat ovat olleet mielenkiintoisia. Ei siis kaduta.
Hyvää kesää! Blogi jää kesätauolle. Elokuulle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti