Joskus tulee hetkiä jolloin on annettava kiitosta – ja aiheesta. Tällä kertaa kiitokseni osuvat itselleni ja vaimolleni. Omahyväistä? No, siinä mielessä voimme itseämme kiittää, että teimme näin jälkikäteen hyvän päätöksen muuttaa Laajasalosta tänne Espoon Sunaan.
Vaikka minulta veikin noin vuoden verran aikaa ennen kuin lopetin haikailemaan Laajasalon perään, nyt viihdymme asunnossamme ja alueella hyvin. Meidän asuntomme ja oikeastaan yhtiömme pihapiiri on erinomainen lapsiperheen kannalta. Meillä on pieni piha, mutta siinäkin riittää puuhaa, kukkien istuttamista ja muuta laittoa. Yhtiömme leikkipiha sijaitsee asuntomme vieressä, joten leikkipihalle on lyhyt matka.
Yhtiömme talot on rakennettu vuonna 1985 ja talot on sijoitettu aika mukavasti tontille. Ne ovat lähekkäin, mutta leikkipiha on suuri ja turvallisesti ympyröity taloilla. Se oli yksi niistä asioista, mihin kiinnitimme huomioita asuntoa ostaessamme. Me muuten mietimme ankarasti, että muutammeko vai emme ja kokosimme plussat ja miinukset yhteen. Vaikka tunne ehkä silloin sanoi, että meidän pitäisi jäädä Laajasaloon, plussat osoittivat, että kannattaa muuttaa.
Osansa hyvästä viihtymisestä tekevät naapurit. Meille on sattunut sikäli hyvä tuuri, että naapurit ovat mukavia, ja taloyhtiöön on aika monta pientä lasta. Eli leikkiseuraa löytyy niin lapsille kuin aikuisillekin, jotka ovat pihalla lasten kanssa. Aina ei tarvitse/jaksa lähteä pois pihapiiristä leikkipuistoon (vaikka joskus tuntuu, että pihalta on päästävä pois).
Asuntoa vaihdettaessa, varsinkin uutta ostaessa, on varmaan hankala tietää onko uuden asunnon naapurustossa lapsia. Mistä sen voi tietää? Olisi aika tylsää ostaa asunto ja huomata, että yhtään lapsiperhettä ei muuta naapurustoon. Minkäs sille sitten voisi.
Se, mitä kaipaan Sunassa, on jokin hieno puisto. Pientaloalueiden keskellä ei yleensä ole rakennettuja puistoja, eikä niitä ole Sunassakaan. Täällä pitäisi olla jokin vanha kartano jonka puutarhassa voisi sitten kävellä. Ei vain ole sitä kartanoa…
Vaikka tässä kehunkin Sunaa, ei se tarkoita, että asuisimme loppuelämämme täällä. Mistä sitä tietää tulevaa?
Teukka Salama voitti Stanley Cupin. Sympaattinen kaveri sai mitä ansaitsikin. Vaikka mielestäni urheilijat, myös Teukka, vähän liioittelevat sitä tuskan määrää mitä saavutusten eteen on tullut tehtyä. Mitenkään väheksymättä treenaamista ja kovaa ruljanssia joka businekseen liittyy, niin kyllä ne korvauksetkin ovat vähintään kohtuullisia. Kyllä tavalliset ihmisetkin tekevät elämässä uhrauksia pienempienkin asioiden eteen. Minä en ole katkera tai kateellinen miljonääreille, minunkin haaveeni oli ala-asteella NHL-kiekkoilija. En vain omannut tarpeeksi lahjakkuutta tai ahkeruutta päästäkseni edes edustusjoukkueeseen….
On muuten hauska jossitella omalla menneisyydellä. Mitä jos olisinkin tehnyt sen asian toisin, sitten olisin voinut päästä/saada sen? Parempi tyytyä elämään vain nykyhetkeä.
3 kommenttia:
Siis luinko oikein että ei ole puistoja? Se kun on juuri on se asia jota Sunasta Tuomarilaan muuttaessamme jäin kaipaamaan. Siellä Sunan koulun takanahan on Ankkapuisto ja valtavat viherkentät. Sitten siellä Sunanniityntien varressa lähellä keskuspuistoa on pienempi puisto (jota me kutsuimme autopuistoksi, koska siellä on sellainen puinen auto). Tuomarilan mormonikirkkoa vastapäätä on sitten vielä laivapuisto.
Minulle Suna jäi mieleen ennen kaikkea viheralueista ja leikkipuistoista. Me preferoimme kuitenkin palveluiden ja junan läheisyyttä niitä enemmän kun muutimme Tuomarilaan.
Jees, jees nuo puistot ovat siellä ja hyviä ovatkin. Mutta kun ei ole kartanopuistoja, joissa voisi kävellä vaahteroiden alla ja ihailla kukkia...
Jos esimerkiksi lähellä olisi Träskändan kartanopuisto, niin toiveeni toteutuisi.
Kaikkea ei voi saada :)
Kävin ajelemassa sielläpäin. Kyllä täytyy sanoa että kesäinen vihreys saa ajoittain kaipaamaan sinne takaisin.
Lähetä kommentti